Kaikki opettaminen ja ohjaaminen tulisi organisoida sekä opiskelijoiden että opettajien fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus huomioon ottaen. Oppimisympäristössä, jossa kaikki nämä pedagogisen turvallisuuden osa-alueet toteutuvat, on hyvä opiskella.
Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus menevät monin tavoin limittäin, ja opettaja huolehtii niiden toteutumisesta käyttäen pitkälti samoja ”työkaluja”. Oli kyse sitten onnettomuuksien tai väkivallan uhasta (fyysisiä turvallisuusuhkia), kiusaamisesta, häirinnästä tai rasismista (psyko-sosiaalisia turvallisuusuhkia), opettaja huolehtii opiskelun turvallisuudesta riskejä havaitsemalla, arvioimalla ja ennakoimalla. Psyko-sosiaalisten turvallisuusuhkien ennaltaehkäisevänä torjuntakeinona voidaan nähdä myös sellaiset oppimisympäristöt ja opettajan opetusmetodit, jotka tukevat osallisuuden ja yhteisöön kuulumisen kokemusta. Avainasemassa on avoin vuorovaikutus oppimisyhteisössä (Opetushallitus 2020; Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun e-oppimateriaali 2020).
Tässä tekstissä tarkastelen turvallisen opiskelun osa-alueiden toteutumista omassa opetusharjoitteluympäristössäni Laajasalon opiston TV-työn opinnoissa.
Opiston turvallisuusasiakirjat
Laajasalon opistolle on laadittu kaksi työ- ja opiskeluturvallisuuteen liittyvää asiakirjaa: pelastussuunnitelma ja poikkeustilannetoimintaohje. Pelastussuunnitelma on Pelastuslain (468/03) ja Pelastustoimiasetuksen (787/03) edellyttämä suunnitelma siitä, miten opistolla tapahtuvissa mahdollisissa vaaratilanteissa toimitaan, ja miten vaaratilanteisiin on varauduttu. Pelastussuunnitelma sisältää mm. tiedot opistolla olevista hälytys-, pelastus- ja sammutusjärjestelmistä, sekä yleisluontoisen suunnitelman henkilökunnan turvallisuuskoulutuksesta.
Pelastussuunnitelmassa mainitaan mahdollisissa vaaratilanteina tulipalovaara, tapaturmatilanne, väkivalta- tai uhkatilanne sekä säteilyvaara, kaasuvaara tai pommiuhka. Poikkeustilannetoimintaohje kuvaa seikkaperäisesti, miten näissä tilanteissa tulee toimia, ja millaisilla toimenpiteillä väkivalta- ja uhkatilanteita voidaan pyrkiä ennaltaehkäisemään. Toimintaohje on kohdistettu nimenomaan opiston henkilökunnalle, jonka nähdään poikkeustilanteessa vastuullisesti ohjaavan opiskelijoiden toimintaa.
Kummassakin asiakirjassa tarkastelun kohteena on nimenomaan opiskelijoiden ja henkilökunnan fyysinen turvallisuus: toiminta uhkaavassa poikkeustilanteessa ”paikan päällä”, Laajasalon opiston tiloissa. Suunnitelmaa tai ohjetta työ- ja opiskeluturvallisuuden sekä hyvinvoinnin jatkuvasta ylläpitämisestä niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen turvallisuuden näkökulmasta nämä asiakirjat sen sijaan eivät sisällä. Ei ole tiedossani, onko opistolla erikseen laadittu tällaisia ylläpitävän turvallisen työskentelyn toimintaohjeita.
Opiskelijoiden suorittaessa työharjoitteluaan heidän työturvallisuuttaan koskevista vastuista säädetään myös Työturvallisuuslaissa (738/2002).
Turvallisen työskentelyn haasteet av-alalla
Työ- ja opiskeluturvallisuuden näkökulmasta av-ala (elokuva, tv, videotuotanto) on moniin muihin taidealoihin nähden varsin riskialtis ala. Siinä missä taidemaalari toteuttaa päänsisäisen visionsa pensselillä kankaalle, on elokuvaajan saatava todellisuus muistuttamaan päänsisäistä visiotaan esimerkiksi lavasterakenteiden, valaistuksen sekä kameroiden ja mikrofonien innovatiivisen sijoittelun kautta. Luovien kuvakulmien hakeminen korkeista paikoista voi aiheuttaa putoamisvaaran, tarkoituksenmukaisen valaistuksen luominen voi edellyttää kuumenevien ja sokaistumisvaaran aiheuttavien valojen käyttöä, huolimattomasti ripustettu tai tuettu valaisin (tai esimerkiksi lavasterakenne) voi pudotessaan tai kaatuessaan aiheuttaa hengenvaaran, huolimattomasti vedettyyn johtoon voi kompastua kohtalokkain seurauksin, ja niin edelleen. Avainsanat onnettomuuksien välttämisessä ovat järjestelmällisyys ja ennakointi. Pienemmissäkin tuotannoissa jo pelkkä raskaan kaluston siirtely edellyttää ergonomian huomioon ottamista. Lisäksi elokuva- ja tv-tuotannot ovat riippuvaisia sähköstä, joten työntekijöiden ja opiskelijoiden on tunnettava sähkölaitteiden turvallinen käyttö ja kyettävä tunnistamaan vialliset, mahdollisen vaaratilanteen aiheuttavat laitteet ja kytkennät.
Alan turvallisuusriskien taustalla on nähdäkseni usein luoville aloille tyypillinen esteettisen ilmaisun ja tuotantoteknisten ratkaisujen kehittämiseen liittyvä kunnianhimo, jonka varjolla venytetään inhimillisen sietokyvyn rajoja niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisesti. Esimerkiksi elokuvatuotannoissa kuvauspäivät voivat venyä, työtä tehdään toisinaan äärimmäisen haastavissa olosuhteissa, ja aikataulujen ylittyminen voi johtaa kohtuuttomaan työtahtiin myös jälkituotantovaiheessa. Kuormittavat työolosuhteet johtavat väsymykseen, joka voi kostautua kohtalokkainakin – tai ainakin kalliina – virheinä. Hyvän yleiskuvan alan turvallisuusriskeistä saa tutustumalla Työturvallisuuskeskuksen elokuva- ja tv-tuotantoalan turvallisuuden tarkistuslistaan.
Oman opetusharjoitteluni pedagoginen turvallisuus
Teen opetusharjoitteluni Laajasalon opiston mediakoulutuksen opintolinjan syventävissä TV-työn opinnoissa. Kurssilla, jossa opetan, opiskelijat toteuttavat kuusi suoraa lähetystä Laajasalon opiston Kaupunki-TV -kanavalle. Lähetysten aiheena ovat Helsingin kaupunginosat. Minun vastuullani on inserttien eli lähetysten ennakkoon nauhoitettujen osuuksien tekemisen ohjaaminen.
Koronavirusepidemian vuoksi opetukseni ja ohjaukseni tapahtuu sataprosenttisesti verkossa Zoom-videokokouspalvelua sekä muita verkkoviestinnän työkaluja (Whatsapp, Google Drive, Google Classroom) hyödyntäen. Opiskelijani toisaalta tekevät inserttejä työstäessään myös konkreettista tiimityötä, tapaavat ihmisiä heitä haastatellessaan, ja kerääntyvät (rajoitusten sallimin tavoin) yhteen toteuttamaan suorat lähetykset.
Pohtiessani tätä kurssini ”monimuotototeutusta” pedagogisen turvallisuuden näkökulmasta huomioni kiinnittyy ensinnäkin koronaviruksen aiheuttamiin turvallisuusuhkiin. Opiskelijoiden (kuten meidän kaikkien) tulisi työskennellessään noudattaa THL:n ohjetta pitää vähintään metrin turvaväliä muihin. Opetuksessani olen ohjeistanut opiskelijoita käyttämään jatkovarsia haastattelu-mikrofoneissa, kuvaamaan haastattelut hieman normaalia pidemmän etäisyyden päästä (teleobjektiivin avulla tämä on varsin vaivatonta), ja orientoinut heitä miettimään vaihtoehtoisia, luovia tapoja tuottaa materiaalia tv-ohjelmaan esim. videopuhelusovelluksia hyödyntäen. Opiskelijat ovat kuitenkin lopulta tuottaneet inserttejään varsin ”perinteisin” menetelmin.
THL:n ohjeistus myös suosittaa välttämään tarpeetonta oleilua julkisilla paikoilla. Onko toimittaja-kuvaajaparina puistoissa ja kaduilla hiippailu tarpeellista? Onko kaupungin ilmiöistä kertominen ja suoran tv-lähetyksen tekeminen tarpeellista? Millä kriteereillä määrittyy ”tarpeellinen”? Jos kriteeriksi otetaan opiskelijoiden ammatillinen kasvu, voisivatko he kerätä saman kokemuksen muullakin tavoin?
Poikkeustila vaikuttaa myös opiskelun psyykkiseen ja sosiaaliseen turvallisuuteen. Ennen kurssin alkua riittävän opiskelijamäärän osallistuminen kurssilleni näytti epävarmalta, sillä tv-ohjelman työstäminen vallitsevissa olosuhteissa herätti ymmärrettäviä pelkoja omasta terveydestä. Kurssin aikana rajoitteissa ja kenties yleisesti vallitsevassa tunnelmassa on kuitenkin tapahtunut merkittävää vapautumista - niin Helsingissä kuin täällä Berliinissäkin - mikä näkyy selkeästi myös innostuksessa tuotannon valmiiksi saattamiseen.
Toisaalta osalla opiskelijoista on riskiryhmiin kuuluvia läheisiä tai asuinkumppaneita, joiden terveyden vuoksi heidän osallistumisensa mihinkään fyysistä läsnäoloa edellyttävään työskentelyyn on hankalaa tai mahdotonta. Tätä tilannetta rajoitusten lievennykset eivät helpota. Olen yrittänyt osallistaa kyseisiä opiskelijoita projektiin sellaisten tehtävien kautta, jota on mahdollista hoitaa yhtä hyvin kotoa käsin (käsikirjoitus, suunnittelutyö, editointi), mutta tästä huolimatta he ovat jääneet tuotannossa sivurooliin. Tilanteen ratkaisun suhteen olen rehellisesti ymmälläni.
Lisäksi kurssin toteutus verkossa tuo omat haasteensa pedagogiseen turvallisuuteen. Videokokoukset ja mahdollisuus jakaa oma näyttönsä muille osallistujille avaavat näkymän paitsi osallistujien kotien yksityiseen tilaan ja siellä käytäviin keskusteluihin, myös heidän tietokoneidensa työpöydille, selainten välilehtiin, ja niin edelleen. Siihen, mitä sallii muiden nähdä ja kuulla, voi tietenkin vaikuttaa – jos sitä tulee ajatelleeksi. Verkko-opettaminen on kaikkiaan jatkuvaa tasapainoilua eri digitaalisten palveluiden tarjoaman käytännöllisyyden ja niiden edellyttämän käyttäjätietojen luovutuksen ja aiheuttamien tietoturvauhkien välillä. Esimerkiksi videokokoustyökalu Zoom, jota käytämme kurssini pääasiallisena luokkatilana, on saanut paljon kehnoa julkisuutta tietoturvapuutteistaan.
Lähteet:
Halminen, L. 2020. Kokoussovellus Zoomista tuli suosittu Suomessakin, mutta sen tietoturva on leväperäinen ja siitä varoittaa jopa FBI. Artikkeli Helsingin Sanomissa 2.4.2020. Viitattu 14.5.2020. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006461702.html
Laajasalon opisto. 2019. Poikkeustilannetoimintaohje, annettu 17.6.2019.
Laajasalon opisto. 2019. Pelastussuunnitelma, annettu 17.6.2019.
Oulun ammattikorkeakoulu. 2020. Amok-eMateriaalit: Turvallisuusosaaminen. Viitattu 14.5.2020. http://oamk.fi/amok/emateriaalit/fi/osaamisen-kehittaminen/oppilaitoksen-turvallisuus/
Opetushallitus. 2020. Sosiaalinen turvallisuus. Viitattu 14.5.2020. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/sosiaalinen-turvallisuus
Työturvallisuuskeskus. Turvallisuuden tarkistuslista elokuva- ja tv-tuotantoalalle. Viitattu 14.5.2020. https://ttk.fi/files/6903/TTK_Elokuva_TV_check_list.pdf
Työturvallisuuslaki. Annettu 23.8.2002. Viitattu 14.5.2020. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti