Opettaja, tuutori, ohjaaja: älä ole ”Mies”! - eli mitä tekemistä mansplainingilla on ammatillisen ohjauksen kanssa

Mansplainingilla eli miesselittämisellä viitataan tavallisesti yltiöitsevarmaan, valistavaan ja ylimieliseen tapaan, jolla mies selittää asioita naiselle, kuulijansa älykkyyttä ja tietotasoa vähätellen ja aliarvioiden. Vaikka asetelma miehen ja naisen välillä on takuulla mansplainingin yleisin muoto, ilmiössä ei ole mielestäni määritelmällisesti kyse kuulijan sukupuolesta – ei oikeastaan sukupuolesta ensinkään.

Kyse on siitä itseriittoisesta, jumalallisesta varmuudesta, luontodokumenttien kaikkitietävän kertojan äänestä, jolla ”Mies” kokee kykenevänsä määrittämään tosiolevan, arvojärjestykset ja ennen kaikkea muiden ihmisten toiminnan.

Mutta mitä tekemistä mansplainingilla on ammatillisen ohjauksen kanssa?

Ohjauksella tarkoitetaan sellaista koulun, oppilaitoksen tai korkeakoulun oppilaalle ja opiskelijalle tarjoamaa laaja-alaista tukea, joka ei suoraan liity tiedollisen ja taidollisen osaamisen hankintaan. Opetushallituksen Hyvän ohjauksen kriteerien esipuheen (2014, s. 5) mukaan “ohjauksella edistetään opiskeluvalmiuksien kehittymistä ja opintojen sujumista sekä tuetaan lasta ja nuorta elämään, koulutukseen ja uranvalintoihin liittyvissä päätöksissä. [...] Ohjaus tukee nuorten ammatillisen identiteetin kehittymistä, auttaa ura- ja elämänsuunnittelutaitojen muotoutumisessa sekä antaa valmiudet jatko-opintoihin ja työelämään siirtymiselle.“

Ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista, tavoitteellista ja holistista: se sisältää opiskelijan kasvun ja kehityksen psykososiaalisen tuen, oppimisen ja opiskelun ohjauksen sekä urasuunnittelun ohjauksen. (Kauppila, Koskelo & Pasanen 2017, s. 62).

Ammattikorkeakoulussa – jossa tapahtuvaan ohjaukseen tässä kirjoituksessa keskityn – ohjauksesta vastaavat opiskelijan ammattialan opettajat sekä ohjaushenkilöstö, joka koostuu ura -ja rekrytointipalveluiden henkilöstöstä, koulutusohjelmien päällikköistä, harjoitteluvastaavista, opintojen ohjaajista, alumneista ja mentoreista (Kuurilaan 2014 viitaten Kauppila, Koskelo & Pasanen, emt.). Korkeakoulun sisällä ohjauksen tavoitteita, sisältöjä ja ohjauksen ajallista sijoittumista suhteessa opiskelijan opintopolkuun jäsennetään ohjaussuunnitelmassa.

Miesselittävä asenne sopii hyvään ammatilliseen ohjaukseen erittäin huonosti – itse asiassa se on lähes kaikkea, mitä hyvä ohjaus ei ole. Ohjauksessa ei ole vähimmässäkään määrin kyse valmiiden ratkaisujen ja neuvojen antamisesta autoritäärisestä “kokeneemman” positiosta käsin, vaan kuuntelevasta, kunnioittavasta ja osallistavasta kumppanuudesta; opiskelijan tukemisesta hänen opinnoissaan, urasuunnittelussaan ja henkilökohtaisessa elämässään. Hyvä ohjaus on kohtaamista ja dialogia.

Heinilä (2012) tarkastelee kohtaamista ammattikorkeakoulussa tapahtuvan uraohjauksen kontekstissa. Hän kuvaa ammattikorkeakoulua Lehtosen (2004) suhteiden kimppu -metaforan kautta, joka esittää yhteiskuntien ja instituutioiden olemuksen ihmistieteissä vallitsevan käsityksen mukaisesti ei autonomisena ja pysyvänä, vaan muista riippuvaisena ja suhteissa ja neuvotteluissa alati uudelleen muotoutuvana. Heinelän mukaan ammattikorkeakoulu instituutiona rakentuu ”siellä, missä sen verkostoon kuuluvat ihmiset kohtaavat ja missä erilaiset oppimisympäristöt rakentuvat ja syntyy yhteistä jakamista ja jaettuja merkityksiä” (Heinelä 2012., s 14).

Heinelän näkökulmasta suhteet ja niissä tapahtuva vuorovaikutus – kohtaamiset - ovat ensisijaisia tiedon ja osaamisen rakentumisen paikkoja. Heinilä (emt., s. 15) näkee tiedon luonteeltaan inhimilliseen kokemukseen perustuvana suhdetietona, joka tulkitsen tarkoittavan sellaista oman ymmärryksen muuttumista sekä yhteisen ymmärryksen rakentumista, joka mahdollistuu kahden ihmisen kohtaamisessa. 

On kuitenkin suhteita, joissa kohtaamista ei tapahdu, eikä suhdetietokaan pääse tällöin rakentumaan.

Filosofi Martin Buberiin viitaten Heinelä (emt.) näkee dialogisen suhteen Minän ja Sinän välisenä suhteena. Tunnistaessani keskustelukumppanini Sinäksi tunnustan hänen olevan toinen Minä – tasavertainen ihminen. Dialogisuudessa on pitkälti kyse empatiasta ja myötäelämisestä.

Minä-Sinä -suhteen vastakohtana näyttäytyy Minä-Se -suhde, jossa ”toinen on toiselle kohde, johon liitetään ennalta erilaisia rooleja ja määreitä ja kohtaaminen on lähtökohtaisesti eriarvoisuutta ruokkiva” (emt.). Kaikkitietävä "Mies" tuo vuorovaikutukseen asenteen, joka korostaa osapuolten erillisyyttä ja eriarvoisuutta.

Mansplaining-esimerkin mukainen asetelma on opetuksessa ja koulutuksessa täyttä totta. Pedagogiseen kohtaamiseen vaikuttavat voimakkaasti institutionalisoituneet roolit, jotka vähentävät avoimuutta ja tekevät vuorovaikutuksesta helposti yhdensuuntaista. Opiskelija nähdään perinteisesti vähemmän tietäjän roolissa, mikä tekee hänestä tiedollisesti ja taidollisesti vuorovaikutuksen ”saavan” osapuolen, autoritääristen selitysten vastaanottajan.

Heinelän mukaan institutionaalisiin subjektipositioihin kietoutunut valta ei kuitenkaan itsessään estä tasa-arvoista kohtaamista toteutumasta. Kukkoseen (2007) viitaten Heinelä korostaa, että opettajan valta tulee annettuna osana hänen institutionaalisen roolinsa logiikkaa, eikä sitä tarvitse erikseen ansaita. ”Opettajan ja opiskelijan dialogisen kohtaamisen ehtona on, että molemmat hyväksyvät subjektipositioiden välillä olevan eron ja erillisyyden ilman, että pyrkivät palauttamaan toisen ennakkokäsityksiensä mukaiseksi.” (Heinelä 2012, s. 16-17)

Valta-asetelma voidaan siis ylittää asenteen muutoksella. Siinä missä miesselittäminen hahmottuu Minä-Se -suhdetta voimistavana asenteena, dialogisuus hahmottuu Minä-Sinä -suhdetta edistävänä. Heinilää tulkiten dialogisuus on eettinen asenne, jota voidaan kehittää taidoksi sellaiseen kohtaamiseen, jossa sekä kuunnellaan ja nähdään että tullaan kuulluksi ja nähdyksi.

Lähteet:

Heinilä, H. (2012). Kohtaamisen tilat ja paikat. Teoksessa Henna Heinilä, Leena Nuutila, Salme Rautiainen & Janne Mertala: Kohtaaminen keskiössä. Näkökulmia ohjaukseen ammattikorkeakoulussa. S. 11-18. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/97104/kohtaaminenkeskiossa.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kauppila, P., Koskelo, V. & Pasanen, M. (2017). Uraohjauksen monet toimijat ammattikorkeakouluissa – avauksia osaamisen kehittämiseen. Teoksessa Teemu Jokinen ja Liisa Marttila (toim.): Näkökulmia uraseurantaan ja uraohjaukseen, s. 61-69. AMKista uralle! -hankkeen loppuraportti. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulu. http://julkaisut.tamk.fi/PDF-tiedostot-web/B/94-Nakokulmia-uraseurantaan-ja-uraohjaukseen.pdf

Opetushallitus (2014). Hyvän ohjauksen kriteerit. Informaatioaineistot 2014:5.

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/hyvan_ohjauksen_kriteerit_0.pdf

Sakari, R., Kasila, K., Kokko, S., Mikkola, T., Parkatti, T., Piirainen, A., Sjögren, T., & Waller, K. (2014). Osaavaksi asiantuntijaksi Jyväskylän yliopistossa. Asiantuntijuus-kurssit terveytieteiden opetussuunnitelmassa. Teoksessa Jaana Kullaslahti ja Anu Yli-Kauppila (toim.): Osaamisperustaisuudesta tekoihin. Turku: Turun yliopisto. http://ospe.utu.fi/materiaalit/Osaamisperustaisuudesta_tekoihin.pdf