Opintojen henkilökohtaistamisen vaatimuksista

Mistä henkilökohtaistamisessa on kyse? Kilja ym (emt.) erottavat opintojen henkilökohtaistamisen yksilöllisestä opetuksen järjestämisestä. Yksilöllisyys on opetuksen eriyttämistä: yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista ja niihin reagointia opetussuunnitelman ja oppimistavoitteiden pysyessä kaikille samana. Henkilökohtaistaminen taas liittyy nimenomaan opintojen – ei opetuksen – suunnitteluun: oppijaa valtaistetaan koko opintoprosessin (”polun”) ja osaamistavoitteiden saavuttamisen keinojen määrittelyyn. Henkilökohtaistamisessa oppijalähtöisyys nähdään näin yksilöllistä opetusta syvempänä ja kokonaisvaltaisempana (emt.).

Opintojen henkilökohtaistamisen käytännöt liittyvät ammatillisessa ja ammattikorkeakoulutuksessa vallitsevaan osaamisperusteisuuden ja oppijalähtöisyyden paradigmaan: oppimisen keskiössä ovat opiskelija ja hänen tarpeensa, eivät opettaja ja hänen tai koulutuksen järjestäjän näkemykset siitä, mitä opintoputken päässä siintävällä ammattialalla pitää tai tarvitsee osata.

Osaamisperusteisuuden tavoitteena on oppijan valinnanvapauden lisääminen ja oppijan elämäntilanteeseen, oppimistyyliin ja tavoitteisiin joustavasti sopivien opintokokonaisuuksien kehittäminen. Kiljan ym. (2018) mukaan ”oppijan valinnanvapaus kasvaa, kun koulutuspalveluita suunnataan kunkin oppijan tarpeiden mukaisesti”.  Osaamisperusteisuus myös jouduttaa opintoprosesseja: miksi istuttaa opiskelijaa luokassa, jos hän voi näytön kautta osoittaa jo hallitsevansa opiskeltavan asian?

Luennolla istuminen, kärjistetysti ylipäätään koulussa käyminen, määrittyy osaamisperusteisuudessa vain yhtenä vaihtoehtona osaamistavoitteiden mukaisen osaamisen hankkimiseen. Oppija toimii oman osaamisensa kerryttämisen suhteen kuluttajan logiikalla: katselee ja arvioi palveluita, ja valitsee niistä itselleen sopivimman, houkuttelevimman, tai parhaiten markkinoidun. Oppilaitos ei aseta rajoituksia oppijan osaamisen kehittämiselle (emt.), vaan tarjoaa siihen mahdollisuuksia – muiden mahdollisuuksien kanssa kilpaillen.

Henkilökohtaistettu näkemys opintoprosessin suunnittelemisesta asettaa kovia vaatimuksia sekä opiskelijalle että opettajalle – ja herättää kysymyksen, mihin opettajaa todella tarvitaan.

Kiljan ym. mukaan henkilökohtaistetun opiskelun kontekstissa oppijaa kuvataan ”itsesäätöiseksi toimijaksi, joka tavoittelee oman osaamisensa kasvua tietoisesti ja suunnitelmallisesti” (emt.). Osaamisen kasvun tavoitteleminen vaatii motivaatiota, ”itsesäätöisyys” tietoisuutta omista tavoitteista. Opiskelijan on kyettävä näkemään itsensä ’tavoitetilassa’, valmiina ammattilaisena, ja tunnettava omat oppimisen taitonsa luodakseen ”tietoisen ja suunnitelmallisen” reittinsä tavoitetilaan.

Osaamisperustaisuuden ja henkilökohtaistamisen periaatteet rakentavat järjestelmää, joka suosii aloitteellista, itseohjautuvaa, omaa oppimistaan analysoivaa, itsereflektiivistä, tehokasta ja vastuuta kantavaa opiskelijaa. Iltalehden haastattelema, ajoneuvoasentajaksi opiskellut Matias kertoo osaamisperusteisen opiskelun sopineen hänelle hyvin, sillä ”olin kiinnostunut alasta ja asenteeni oli hyvä”.  Hän toteaa myös valmistuneensa ”huippuajassa”. Matiaksen toteamuksessa henkilökohtaisten opintoprosessien mahdollistama nopea valmistuminen näyttäytyy kilpailuetuna – ei niinkään opintojen kautta saavutettu osaamistaso tai asiantuntemus.

Kaikki opiskelijat eivät ole Matiaksia. Kuten myös Kilja ym. (emt.) nostavat esiin, on aiheellista kysyä, osaako opintojen suunnittelun keskiöön nostettu kuluttaja-opiskelija arvioida edessään olevia vaihtoehtoja. Tietääkö hän, mikä hänen oman oppimisensa kannalta on parasta?

Valinnan ja päätöksenteon tueksi tarvitaan edelleen opettajaa – mutta uudella nimellä.

Henkilökohtaistamisen käytännöissä opettaja on keskeisesti oppilasjohtoisen osaamisen kehittämisen ohjaaja. Ammatillisessa ja ammattikorkeakoulutuksessa ohjauksella tarkoitetaan Urosen ym. (2019) mukaan opiskelijalle henkilökohtaistetun kehittämissuunnitelman toteuttamista. Opiskelija toteuttaa omaa kehittymissuunnitelmaansa ohjaavan opettajan tuella.

Ainakin itselleni opettajan – anteeksi, ohjaajan – tärkeimpänä tehtävänä henkilökohtaistetuissa opinnoissa näyttäytyy opiskelijan voimaannuttaminen, metakognitiivisten taitojen kehittäminen ja motivaation kasvattaminen itsen ja oman oppimisen tutkimiseen. Tästä herää kysymys, osaako opettaja ohjata? Onko opettaja ohjaustyön vai oman substanssialansa ammattilainen? Onko opettaja käyttänyt omat opintovuotensa perehtyen psykologiaan, vai siihen käytännölliseen ammattiosaamiseen, jota työelämässä kieli pitkällä opettajan seulan läpi kulkevilta nuorilta toivoilta kuitenkin odotetaan?

Kun koulutuksen järjestäjän tarjoaman opetuksen merkitys osaamisen hankkimisen keinona vähenee, voidaan myös perustellusti pohtia, tarvitaanko opettajan substanssiosaamista tulevaisuudessa enää lainkaan.

Lähteet:

Huuhtanen, N. (2019). Ammattikoulujen uudistukselle monilta tyrmäys - nyt puhuvat opiskelijat: ”Iso tikittävä ongelma”. Iltalehti 23.8.2019. Vierailtu 30.1.2020. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ef07d6b7-0313-4fd8-8ddd-ca47d777b4c5

Kilja P., Korento K., Korkala H., Kotimäki E., Koukkari M. & Laajala T. (2018). Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. ePooki 56/2018. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut, ISSN 1798-2022. Vierailtu 30.1.2020. http://www.oamk.fi/epooki/2018/osaamisperusteisuus-ja-henkilokohtaistaminen

Uronen I., Brandtberg, M., Kangasaho M., Sairanen, P. & Vainio, V. (2019). Ohjaammeko opintoja vai uraa? Haaga-Helia e-Signals, ISSN 2242-9948. Vierailtu 30.1.2020. https://esignals.haaga-helia.fi/2019/08/16/ohjaammeko-opintoja-vai-uraa/)