Yksilöllisestä oppimisen polusta

Vallitsevassa kasvatuskeskustelussa törmää tuon tuostakin polun metaforaan oppimisprosessista puhuttaessa (kuten täällä, täällä ja täällä). Antautukaamme hetkeksi syvälle metaforan synnyttämiin mielikuviin.

Oppimisprosessi

Metaforan kautta oppimisprosessi hahmottuu matkana aiemmasta, tunnustetusta osaamisesta kohti osaamistavoitteiden kuvailemaa osaamistasoa. Opettaja voidaan nähdä matkanjohtajana tai tienoot hyvin tuntevana oppaana. Opettaja suunnittelee oppimisprosessin tiettyä pedagogista mallia noudattaen tai – tavanomaisemmin – useaa mallia yhdistellen. Tennon (2019) mukaan pedagoginen malli on ”teoriapohjainen jäsennys opetustilanteiden etenemisestä ja vaiheistamisesta. [...] Pedagogiset mallit perustuvat oppimisteoreettiseen tutkimukseen ja tämänhetkiseen ymmärrykseen oppimisen luonteesta. Pedagogisia malleja ovat esimerkiksi ongelmalähtöinen, kokemuksellinen, tutkiva ja projektioppiminen”.

Pedagoginen malli 

Pedagoginen malli määrittelee, miten matka tehdään: yksin vai yhdessä kulkien, keskustellen vai hiljaa puurtaen, opasteita vai oppaan värikästä lippua seuraten, vai kenties itse suunnistaen, yksilöllisiä havaintoja tehden ja niitä yhdessä reflektoiden vai huomiota johdattelevaa (oppaan) selostusta tarkasti noudattaen. Matkanjohtaja-opettajan oppimiskäsitys – ymmärrys oppimisen luonteesta – toimii valitun pedagogisen mallin perusteluna: miksi matka tehdään niinkuin tehdään. Oppimisnäkemykset tai -teoriat taas toimivat opettajan henkilökohtaisen oppimiskäsityksen teoreettisina keskustelukumppaneina ja referensseinä. Ne sisältävät käsitykset ihmisyydestä ja tiedon luonteesta.

Oppimisteot

Opettajan ennalta matkan varrelle sijoittamat oppimistehtävät pyrkivät synnyttämään oppimistekoja (tiedon prosessointia ja työskentelyä), ohjaamaan ympäristön havainnointia ja edistämään motivaatiota. Tiukasti metaforan raameissa ymmärrettynä oppimisen ohjaaminen on polun varrelle väsähtäneiden ja tarpomisen mielekkyyden kadottaneiden kannustamista jatkamaan.

Polku

Polun metafora osoittautuu kuitenkin mielestäni ontuvaksi, erityisesti kun se yhdistetään varsinkin suomalaisessa kasvatuskeskustelussa keskeiseen yksilöllisen oppimisen ideologiaan.

Hahmotan itse polun kapeana, elävän olennon luomana reittinä, joka kulkee maiseman halki. Polku on voinut syntyä tarpeesta saavuttaa tiedostettu määränpää tarkoituksenmukaisella tavalla, tai sattumanvaraisten samoilujen tuloksena, välttämättä ”minnekään” johtamatta. Mielestäni määritelmällistä polulle on, että se on jonkun muun polkema: edellä käyneiden (aiempien sukupolvien?) muodostama ja heidän tarpeitaan ja päämääriään heijasteleva.

Poluksi mielletty oppimisprosessi on lähtökohtaisesti opettajan, kasvatusjärjestelmän ja työelämän arvorakenteiden määrittämä, vaikka oppilaat tai opiskelijat kuinka taittaisivat sitä itsenäisesti. Me ohjaamme ja kannustamme itseohjautuvuuteen ja omistajuuteen omasta oppimisprosessista, jonka tavoitteet kuitenkin on pohjimmiltaan ulkopuolelta annettu. Korostamme yksilöllisyyttä valinnan vapautena, joka toteutuu valintoina ennalta asetetuista, rajatuista vaihtoehdoista (kuten omalle tavoitetasolle soveltuvina tehtävinä). Polkuna hahmottuva oppimisprosessi jättää vähän tilaa spontaaniudelle. Polulta voi toki poiketa, astua sivuun, mutta silloin on määriteltyjen osaamistavoitteiden näkökulmasta ”metsässä”.

Yksilöllinen polku

Miten syntyisi täysin oppijalähtöinen, yksilöllinen polku? Machete-veitsi käteen, taputus olalle ja laskuvarjolla keskelle tiedon viidakkoa? Ajatus tuntuu epätarkoituksenmukaiselta, jopa vastuuttomalta. Kokemuksellista oppimista varmasti tapahtuisi, mutta kuinka hyödyllistä tällainen oppiminen olisi?

Hyväksykäämme, että tarkoituksenmukaiseen, mielekkääseen oppimiseen tarvitaan opettajaa, joka määrittelee osaamistavoitteet läpinäkyvästi, yhteistyössä oppijan kanssa ja tämän aiemman osaamisen kartoittamiseen pohjautuen; ruokkii oppimista tehtävien ja oppimisaihioiden kautta ja antaa ohjaavaa palautetta (Koli & Siljander 2002; viitattu Lemmetty & Kuusela 2007, s. 33). Mutta olkaamme samalla rehellisiä sen suhteen, että aidosti yksilöllinen, henkilökohtainen ja oppijalähtöinen oppimisen polku jää ideaaliksi, tai etsikäämme rehellisempää metaforaa.

Lähteet:

Kuusela, T. & Lemmetty, K. (2007). Verkko-oppimisympäristöjen mahdollisuudet täydennyskoulutuksessa. Kehittämishankeraportti. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19689/jamk_1183464431_2.pdf?sequence=1

Tenno, T. (2019). Miten opetus jalostuu vuosien varrella? Blogikirjoitus. Vierailtu 15.1.2020.

https://osaamisenopettaja.wordpress.com/2019/10/30/miten-opetus-jalostuu-vuosien-varrella/