Yrittäjyyden ja työelämälähtöisyyden edistämisestä koulutuksessa

Millaisilla käytänteillä ja pedagogisilla menetelmillä yrittäjyyttä ja työelämälähtöisyyttä edistetään ammatillisessa ja ammattikorkeakoulutuksessa?

Opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen yrittäjyyslinjauksissa (2017) yrittäjyyden ja työelämälähtöisyyden edistäminen nähdään yhtäältä toimenpiteinä oppimisyhteisön johtamisen tasolla, esimerkiksi resursointina ja toimintakulttuurin ohjaamisena yrittäjämäiseen suuntaan.

Toisaalta yrittäjyyden edistäminen nähdään opetushenkilöstön osaamisen kehittämisenä opettajille (ja sellaiseksi opiskeleville) suunnatun yrittäjyyskasvatuksen kautta. Näistä Opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksista juontuu siis myös se, että luet parhaillaan tätä tekstiä.

Opiskelijoille suunnatun koulutuksen tasolla yrittäjyyden ja työelämälähtöisyyden edistäminen nähdään muun muassa yrittäjyyskoulutuksen (yrittäjyydessä tarvittavien tietojen ja taitojen) saatavuutena, yrittäjyysosaamisen tunnustamisena, yrittäjätoiminnan opinnollistamisena ja jatkuvana yhteistyönä yritysten kanssa. Lisäksi yrittäjämäisen ja työelämälähtöisen oppimisen nähdään tapahtuvan laaja-alaisissa, autenttisissa oppimisympäristöissä. Yrittäjyyslinjaukset myös sisältävät viitteitä ja linkkejä käytännön opetuksen ja ohjauksen yrittäjämäisen järjestämisen tueksi.

Alan kirjallisuudessa yrittäjyyttä ja työelämälähtöisyyttä edistäviä pedagogisia menetelmiä ja oppilaitosten käytänteitä tarkastellaan yleisesti yrittäjyyskasvatukseksi kutsutun käsitteellisen sateenvarjon alla (mm. Potinkara 2018; Korpi & Potinkara 2015; Rytkölä ym. 2011; Opetusministeriö 2009; Euroopan komissio 2013).

Opetusministeriön yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivojen (2009) mukaan yrittäjyyskasvatus pitää sisällään ”sekä aktiivisen ja oma-aloitteisen yksilön, yrittäjämäisen oppimisympäristön, koulutuksen ja yrittäjyyttä tukevan toimintaverkoston yhteistyön että yhteiskunnan aktiivisen ja yrittäjämäistä toimintaa tukevan politiikan. Yrittäjyyskasvatuksen tuloksena syntyy yritteliäisyyttä kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja myös yritys­toiminnan vahvistumista ja uutta yritys­toimintaa”. Lepistön (2018, s. 13) mukaan em. suuntaviivojen asettamat yrittäjyyskasvatuksen tavoitteet liittyvät ”ensisijaisesti osallistuvan ja aktiivisen kansalaisuuden kehittämiseen sekä luovuuden ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseen”.

Yrittäjyyskasvatusta peruskoulussa ja toisella asteella tarkastelevat Rytkölä ym. (2011, s. 8-9) näkevät yrittäjyyskasvatuksen yhteistoiminnallisena, motivoivana opetustyylinä, joka vahvistaa oppilaan itsetuntemusta. Kirjoittajien mukaan yrittäjyyskasvatuksessa tehdään ja kokeillaan ja yhdistellään ”innovatiivisesti” eri oppiaineita, ja sen avulla ”tuttuihin aineisiin löytyy uusia näkökulmia”.

Suomen Yrittäjien yrittäjyyskasvatuksen opettajien oppaan laatinut Potinkara (2018) nostaa yrittäjyyskasvatuksen keskeiseksi tekijäksi ja tavoitteeksi oppilaitoksessa vallitsevan kokeilevuuden kulttuurin (Potinkara 2018, s. 5-6). Potinkara ei anna tekstissään käyttämilleen lainauksille lainkaan viitetietoja, joten tulkitsen tekstissä esitettyjä näkemyksiä hänen ominaan. Potinkaran mukaan kokeilevuuden kulttuuri tarkoittaa tahtoa, mahdollisuuksia ja rohkeutta kokeilla uusia asioita, tilaa epäonnistua. Oppimisen kokeilevuuden kulttuurissa hän näkee kohteellisena toimintana, jossa opitaan tekemällä; ideoiden välittömänä ”demoamisena” käytännössä, ja epäonnistumisista oppimisena. Kokeileva oppiminen on myös riskinottoa turvallisessa ympäristössä. Korven ja Potinkaran (2015, s. 51) mukaan ”luottamusta ja turvallisuutta herättävässä oppimisympäristössä opiskelijan on helppo kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja ajatuskulkuja” - ja epäonnistua.

Toteutuakseen kokeilevuuden kulttuuri edellyttää Potinkaran (2018, emt.) mukaan ”siiloista poistumista”, opetuksen inklusiivisuutta, verkostotyöskentelyä ja vuorovaikutusta sekä olemassa olevien rakenteiden haastamista. Tämä viittaa myös oppimisen siirtymiseen pois oppilaitosten simulatiivisista opetusympäristöistä ”autenttisiin” työympäristöihin – yrityksiin ja organisaatioihin.

Edellä esitetyn pohjalta hahmottuva yrittäjyyskasvatus muistuttaa pedagogisena mallina (eli opetustilanteen rakentamisen teoriapohjaisena jäsennyksenä) vahvasti ilmiöpohjaisen, kokemuksellisen, tutkivan ja erityisesti trialogisen oppimisen jäsennyksiä. Trialogista oppimista kehittäneiden Paavolan ym. (2006) mukaan trialogisuudella tarkoitetaan sitä, että innovatiivisissa tietoyhteisöissä yhteisen kohteen muotoutuminen ja kehittäminen tapahtuu yhteisöllisesti käyttäen apuna erilaisia välittäviä työvälineitä, prosesseja, merkkejä sekä (käsitteellisiä ja materiaalisia) artefakteja. Yrittäjyyskasvatuksen ja trialogisen oppimisen periaatteita sitoo yhteen näkemys oppiaine- tai tieteenalarajoja rikkovana asiantuntijoiden verkostona toimivien oppijoiden luovasta ja innovatiivisesta kehitystyöstä. Asiantuntija/yrittäjäverkostojen olemassaolon tarkoitusta eivät määritä oppiaineiden tai koululuokkien jäykät ”siilot”, vaan juuri yhteisten, jaettujen kohteiden kehittäminen.

Yrittäjyyskasvatus hahmottuu kirjallisuudessa hyvin laajana käsitteenä, joka imee taulusienen tavoin sisäänsä vaikutteita kaikista päättyneen vuosikymmenen kasvatusteoreettista keskustelua hallinneista suuntauksista. Se herättää pohtimaan koko termin hyödyllisyyttä. Mitä uutta ja erityistä yrittäjyyskasvatus oikeastaan tuo pedagogisten mallien kentälle? Miksi yhteistoiminnallinen, tutkiva, kehittävä tai autenttinen oppiminen olisi nimenomaisesti yrittäjämäistä?


Lähteet:

Potinkara, H. (2018). Dare to be enthusiastic! Teacher's guide to entrepreneurial skills. Helsinki: Suomen yrittäjät. https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/sy_teachers_guide_to_entrepreneurial_skills_web.pdf

EU-komissio (2014). Yrittäjyyskasvatus: kouluttajien opas. Bryssel: Euroopan unioni. http://oamk.fi/amok/emateriaalit/files/1515/4236/6581/Guide_Entrepreneurship_Education_2014_FI.pdf

Lepistö, J. (2011). Tarvitseeko opettajankoulutus yrittäjyyskasvatusta vai yrittäjyyskasvatus opettajankoulutusta? Luokanopettaja- ja käsityön aineenopettajaopiskelijoiden näkemyksiä yrittäjyyskasvatuksesta. Teoksessa Rytkölä, ym. (toim.): Yrittäjyyskasvatus perus- ja toisella asteella. Näkökulmia pedagogiikan kehittämiseen. S. 13-30. Helsinki: Kerhokeskus – koulutyön tuki ry. https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/yrittajyyskasvatus_perus_ja_toisella_asteella.pdf

Rytkölä, T., Ruskovaara, E. & Järvinen, M. R. (2011). Lukijalle. Teoksessa Rytkölä ym. (toim.): Yrittäjyyskasvatus perus- ja toisella asteella. Näkökulmia pedagogiikan kehittämiseen. S. 8-11. Helsinki: Kerhokeskus – koulutyön tuki ry. https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/yrittajyyskasvatus_perus_ja_toisella_asteella.pdf

Opetusministeriö (2009). Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat. Opetusministeriön julkaisuja 2009:7. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/78869

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2017). Koulutuksen yrittäjyyslinjaukset 2017. Viitattu 29.2.2020. https://minedu.fi/yrittajyyslinjaukset

Paavola, S., Hakkarainen, K., & Seitamaa-Hakkarainen, P. (2006). Tutkivan oppimisen periaatteita ja käytäntöjä: "trialoginen" tiedonluomisen malli. Käsikirjoitus julkaisuun teoksessa S. Järvelä, P. Häkkinen & E. Lehtinen (toim.) Oppimisen teoria jateknologian opetuskäyttö (ss. 147-180). Helsinki: WSOY. https://www.academia.edu/533849/Tutkivan_oppimisen_periaatteita_ja_k%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6j%C3%A4_trialoginen_tiedonluomisen_malli

Korpi, M, & Potinkara, H. (2015). Kohti yrittäjämäisen oppimisen pedagogiikkaa, Teoksessa Laukia ym. (toim.): Katu-uskottava ammatillinen koulutus – uusia ratkaisuja oppimiseen. S. 49-62. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/144421/hh_katu-uskottava_verkko2.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työelämän muutostrendit videoeditoijan näkökulmasta

Millaisia työelämän muutostrendejä on tulossa, ja millaista osaamista työntekijältä tulevaisuudessa odotetaan? 

Tarkastelen kysymyksiä videoeditoinnin ammattilaisen ja sellaiseksi kouluttautuvan näkökulmasta. Käytän tässä yhteydessä termejä ”editoija” ja ”leikkaaja” toistensa synonyymeinä. Tarkasteluni perustuu kokemukseen leikkaajan ja mediakasvattajan ammateista 15 vuoden ajalta, sekä myös kokemukseen audiovisuaalisten ammattilaisten palveluja tilaavana tuottajana.

Jäähyväiset joukkovoimalle

Muun muassa Sitra ja Demos Helsinki luonnehtivat tulevaisuuden työtä paikkaan ja kellokortteihin sitoutumattomaksi, ei-lineaariseksi ja ”purskeiseksi”. Työelämän kehitys vaikuttaa kietoutuvan lukemattomin tavoin individualismin eetoksen ympärille: työn tekemisen tavat ja työehdot yksilöllistyvät. Työn merkityksellisyydestä tekijälleen tulee rekrytoinnin valttikortti. Työntekijöistä on (Suomessa) pulaa, jolloin heitä houkutellaan töihin yksilöllisillä ”diileillä” ja joustavuudella. Tämä heijastelee myös ammattiliittojen ja keskitetyn työehdoista sopimisen merkityksen vähenemistä. Suomessa koko työikäisen väestön järjestäytymisaste on SAK:n (2018) mukaan edelleen maailman korkeimpia, mutta mitä nuoremmista ikäluokista on kyse, sitä matalampi järjestäytymisaste on.

Luovien alojen ammattikunnat käyvät nähdäkseni tämän muutoksen eturintamassa. Iso osa myös leikkaajan työstä on itsenäistä suorittavaa työskentelyä, jonka sitomiselle tiettyihin toimistoaikoihin on vähän käytännöllisiä perusteita. Työnteon raamit muodostuvat projektin edellyttämän vuorovaikutuksen sekä deadlinen mukaan. Monien muiden luovan alan ammattilaisten tavoin leikkaajan läppäri tai Mac Mini kulkee kätevästi mukana paikasta toiseen, materiaalit siirtyvät kovalevyillä tai pilvessä, ja työtilaksi kelpaa olohuone, kahvila tai kirjasto, kunhan on investoinut hyviin kuulokkeisiin. Raakaversioita voi lähettää hetkessä tuottajan tai asiakkaan katsottavaksi toiselle puolen maapalloa. Työ on usein kansainvälistä, monikielistä ja aikavyöhykkeitä ylittävää.

Työnantajan osoittaman työnteon paikan ja ajan rajoitteista vapautuminen merkitsee samalla vastuun siirtymistä työn tekijälle. Missä ja koska tahansa työtään tekevän tietotyöläisen on osattava asettaa työ- ja vapaa-ajan väliset rajat itse, ja kyettävä hallinnoimaan ajankäyttöään. Itsensä työllistävänä freelancerina tai yrittäjänä työn suorittaja vastaa omasta kalustostaan, teknisestä tuestaan ja osaamisensa päivittämisestä.

Toisaalta yksilöllistyvät työehdot ja työn organisoinnin tavat tarkoittavat myös työpaikalla tapaavan ja sinne identifioituvan yhteisön rappeutumista. Työyhteisöt muodostuvat atomisoituneiden satellittityöntekijöiden virtuaalisiksi verkostoiksi, joiden yhteistyö perustuu etäkommunikaation välineisiin. Uusia ammatillisen yhteisöllisyyden ja vertaistuen muotoja edustavat esimerkiksi tietyn ammattiosaamisen tai -työkalujen ympärille muodostuvat someryhmät ja coworking-työskentelytiloihin muodostuvat moniammatilliset yhteisöt.

Kiinni keikkatyön korvauksiin

Audiovisuaalisella media-alalla on koko oman urani ajan vallinnut tuotannon ulkoistamisen trendi: toteuttavat työpaikat keskittyvät pienempiin tuotantoyhtiöihin, joilta mediayhtiöt (kuten Yle, Nelonen Media, MTV Oy) ostavat tuotantoja. Ulkoistaminen myös ketjuuntuu: tuotantoyhtiöt ostavat työtä pienyrittäjiltä tai toisilta tuotantoyhtiöiltä.

Av-alan ammattilaisille on jo nyt tyypillistä työskentely monissa muodoissa: vakityösuhteessa, lyhyissä määräaikaisuuksissa tai toimeksiantoina verokortilla tai laskuttavana yrittäjänä tai (verkko-)osuuskunnan jäsenenä. En näe syytä olettaa tämän muuttuvan tulevaisuudessa, ainakaan vakituisten palkkatyösuhteiden yleistymisen suuntaan.

Työsopimuslainsäädännön, sosiaaliturvan ja kilpailulainsäädännön näkökulmasta käsitteellinen rajanveto itsensä työllistäjien, ammatinharjoittajien, freelancerien, näennäisyrittäjien, yksinyrittäjien, yrittäjien ja apurahansaajien välillä on kaikkea muuta kuin selkeää – määritelmien kansainvälisestä yhtenäisyydestä puhumattakaan (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013). Tilannetta mutkistaa entuudestaan, että ammattilainen saattaa työskennellä useassa roolissa yhtä aikaa.

Vaikka käytännöt ja lainsäädäntö selkiytynevät lähitulevaisuudessa, tulevien leikkaajien, kuvaajien ja muiden av-alan ammattilaisten oma sopimuksiin, lakiin ja sosiaaliturvaan liittyvä osaaminen on keskeisen tärkeää. Olen itse tuottajan roolissa törmännyt toimeksiantosuhteiden yhteydessä välinpitämättömyyteen ja silkkaan tietämättömyyteen sosiaaliturvamaksuista sekä esimerkiksi työeläkkeen kertymisestä ja käyttökorvauksista niin toimeksiantavan yrityksen henkilökunnan kuin toimeksiannon suorittajan itsensä puolelta. Näenkin työ- ja toimeksiantosuhteisiin sekä tekijänoikeuksiin perehtymisen olevan oman alani yrittäjyyskasvatuksen ytimessä.

Kuvakaappaus: Digital Synopsis

Tulevaisuuden videoeditoijilta – kuten muiltakin luovan työn ammattilaisilta – odotetaan jatkuvaa esilläoloa ja oman ammattitaitonsa osoittamista, mikä edellyttää työnäytteitä ja suhteita. Nuorilta ammatinharjoittajilta ja alan opiskelijoilta ”näkyvyyden” (engl. exposure) eteen odotettava ilmainen työ on ongelma, jonka kitkeminen vaatii selkeitä kansainvälisiä pelisääntöjä. Nämä säännöt eivät synny ilman, että ammatinharjoittajat, opiskelijat, oppilaitokset ja työelämän edustajat saadaan saman pöydän ääreen. Kun samalla nuorten ammattilaisten järjestäytymisinto vähenee, herää kysymys: kuka ammatinharjoittajien oikeuksia ajaa?

Positiivisiakin esimerkkejä on. Suomessa esimerkiksi Metropolian elokuvan ja television koulutusohjelma ei välitä palkattomia harjoittelupaikkailmoituksia opiskelijoilleen.

Teknologia muuttaa työnkuvaa

Videoeditoija tai leikkaaja on yhtä aikaa luovan alan käsityöläinen ja osa teollista massatuotantolinjastoa. Videoiden kulutuksen valtava kasvu viimeisen 15 vuoden aikana on paitsi lisännyt ammattiosaajien kysyntää, myös muovannut heidän työnkuvaansa. Toukokuussa 2019 Youtubeen ladattiin 500 tuntia videota minuutissa, ja minuuttikohtainen määrä on kasvanut 40 prosentilla vuodesta 2014. Facebookissa katsotaan joka päivä yli sata miljoonaa tuntia videota. Vaikka suuri osa tästä käsityskyvyn ylittävästä määrästä on amatöörien tuottamaa sisältöä, odotetaan esimerkiksi Yhdysvaltain työvoimatilastojen toimiston mukaan videokuvaajien ja -editoijien työllisyyden kasvavan 11 prosentilla vuosien 2018-2028 välillä – kaikkien ammattien keskiarvoa nopeammin. On mielestäni perusteltua olettaa, että kehityssuunta on globaali.

Toisaalta somevideotuotannon ja -julkaisun muututtua lähes jokaisen lähes joka hetki saatavilla olevaksi itsestäänselvyydeksi myös odotukset videoiden laadun suhteen ovat muuttuneet. Kun julkaistujen videoiden volyymi ja julkaisutahti nähdään tuotannon keskeisinä arvoina, painottuu käsitys editoinnista vain teknisenä työvaiheena, joka on automatisoitavissa.

Kokenut leikkaaja ja alan kouluttaja Larry Jordan näkee blogitekstissään (2017) suuren osan yksinkertaisemmista editointitehtävistä – kuten ”puhuvan pään” kuvittaminen, tekstipohjaiset somevideot tai urheilutapahtuman huippuhetket – siirtyvän vääjäämättä tekoälyn hoidettaviksi. Jordan ei kuitenkaan soita tuomionpäivän kelloja vaan kannustaa kollegojaan painottamaan sitä osaamistaan, jonka kanssa tekoäly ei nähtävissä olevassa tulevaisuudessa kykene kilpailemaan: sosiaalista vuorovaikutusosaamista, neuvottelutaitoja ja keskustelua, ja tarinankerronnan taitoja. Positiivisena tulevaisuudenkuvana Jordan näkee jonkinlaisen tekoälyn ja inhimillisen ammattitaidon liiton, leikkaajan ”kyborgina”, joka kasvattaa inhimillistä kapasiteettiaan tekoälyn avulla.

Mediatyöläisen ammatillinen sivistys

Olen itse taipuvainen ajattelemaan Jordanin tavoin. Omasta näkökulmastani ammatillis-yhteiskunnallinen sivistys on se pääoma, jonka turvin ammattilainen lähes alalla kuin alalla pitää teknologian renkinään, ja saavuttaa tätä hyödyntäen parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Heinilä (2014) hahmottaa Sitran artikkelissa yhtenä työelämän megatrendinä, että taidot haastavat tiedot. Ammattikorkeakoulutuksen roolin kasvu korkeakoulutuksen kentällä, koulutuksen työelämälähtöisyys ja siirtymä osaamisperusteisuuteen ovat näkyvä osa tätä trendiä, kuten myös perusopetuksen taitoja ja osaamista painottavat tavoitteet. Mielestäni on jopa vaikea erottaa, ovatko koulutuspoliittiset suunnanmuutokset todella reaktioita muuttuneisiin olosuhteisiin, vai itse osa tuon yhteiskunnallisen ”trendin” syntymistä. Diskursiivisesti ”megatrendeistä” puhuminen ohjaa hahmottamaan muutosta luonnonvoimien kaltaisena liikkeenä, joka on ihmisen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, vaikka kyse on myös poliittisista linjanvedoista, jotka ovat yhteiskunnallisista valtasuhteista riippuvaisia. Tulevaisuuden työelämä on niiden arvojen mukainen, joiden pohjalta yhteiskuntaa ja hyvää elämää haluamme rakentaa.

Jännite taitojen (osaamisen) ja tietojen välillä on jännitettä ammatillisen koulutuksen ja kasvatuksen välillä. Kannan itse tietojen ja kokonaisvaltaisen kasvatuksen lippua työelämästä päin puhaltavan osaamistuulen keskellä. Näen kasvatuksen päämääränä sivistyneen, itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun ja harkintaan kykenevän kansalaisen ja yhteiskunnan jäsenen. Ammatillisen kasvatuksen keskiössä on ammatillinen sivistys, joka esimerkiksi videoditoijan tai leikkaajan kohdalla tarkoittaa media- ja elokuva-alan mahdollisimman laajaa tietopohjaista tuntemusta ja ymmärrystä siitä historiallisesta jatkumosta, johon oma ammattiosaaminen asettuu. Ammatillinen sivistys on mielestäni myös laajaa yleissivistystä, tekstin tuottamisen taitoa, kriittistä monilukutaitoa, matemaattisia taitoja, kielitaitoa ja ammattieettisiä taitoja (ml. kestävän kehityksen taidot).

Kuten edellä on käynyt ilmi, on mediatyöläisen ammattiosaaminen tulevina vuosikymmeninä ilman muuta työelämäketteryyttä, yrittäjän ja lakimiehen taitoja, verkosto-osaamista, joustavuutta ja epävarmuuden sietokykyä. Mutta se todellinen kilpailuvaltti, jolla ammattilainen pärjää kiristyvässä kilpailussa paitsi muita ammattilaisia, myös keinoälyä vastaan, on nähdäkseni sivistys ja inhimillinen kasvu: kumuloituva tieto, empatian varaan rakentuva merkityksen lukemisen ja synnyttämisen taito, mahdollisten todellisuuksien kuvittelemisen taito ja näiden varaan rakentuva luovuus – sosiaalisen kanssakäymisen taitoja unohtamatta.




Lähteet:

99firms.com (2019). Facebook Video Statistics 2020. Päivätty 28.12.2019. Viitattu 22.2.2020. https://99firms.com/blog/facebook-video-statistics/#gref

Digital Synopsis -sivusto. (Päiväämätön). These Clients Wanted To Pay Artists With “Exposure” Instead Of Money. Viitattu 22.2.2020. https://digitalsynopsis.com/design/free-work-for-exposure-clients-from-hell/

Heinilä, T. (2014). Sitran trendit: Vakaa työ murenee. Mistä aineksista rakentuisi positiivinen visio tulevaisuuden työstä? Päivätty 3.11.2014. Viitattu 22.2.2020. https://www.sitra.fi/artikkelit/sitran-trendit-vakaa-tyo-murenee/

Jordan, L. (2017). I’m Worried About The Future of Editing. Blogikirjoitus 16.7.2017. Viitattu 22.2.2020. https://larryjordan.com/blog/im-worried-about-the-future-of-editing/

Jousilahti, J., Koponen, J., Koskinen, M., Leppänen, J., Lätti, R., Mokka, R., Neuvonen, A., Nuutinen, J. & Suikkanen H. (2017). Työ 2040. Skenaarioita työn tulevaisuudesta. Helsinki: Demos Helsinki & Demos Effect. https://media.sitra.fi/2017/02/27175425/Tyo_2040-3.pdf

Statista.com (2020). Hours of video uploaded on Youtube every minute as of May 2019. Viitattu 22.2.2020. https://www.statista.com/statistics/259477/hours-of-video-uploaded-to-youtube-every-minute/

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (2018). Kaksi kolmesta palkansaajasta on ammattiliiton jäsen, mutta pelkkä työttömyyskassan jäsenyys houkuttelee yhä useampia. Miksi se on huono asia? Verkkoartikkeli, päivätty 11.9.2018. Viitattu 22.2.2020. https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/kaksi-kolmesta-palkansaajasta-ammattiliiton-jasen-mutta-pelkka-tyottomyyskassan-jasenyys-houkuttelee-yha-useampia-miksi-se-huono-asia

Työ- ja elinkeinoministeriö (2013). Itsensä työllistäjät -vertailuselvitys. Sosiaaliturvan, kilpailulainsäädännön ja työsopimuslainsäädännön soveltaminen Tanskassa, Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Virossa. Loppuraportti 6.2.2013. https://tem.fi/documents/1410877/2872337/Itsens%C3%A4+ty%C3%B6llist%C3%A4j%C3%A4t+vertailuselvitys+06022013.pdf

U.S. Bureau of Labor Statistics (2019). Occupational Outlook Handbook. Film and Video Editors and Camera Operators. Päivätty 4.9.2019. Viitattu 22.2.2020. https://www.bls.gov/ooh/media-and-communication/film-and-video-editors-and-camera-operators.htm

Yritysten ja yrittäjyyden merkityksestä yhteiskunnalle

“Miksi yritykset ovat tärkeitä yhteiskunnalle?”

Kysymyksen sokeus omille taustaoletuksilleen, tai noiden taustaoletusten retorinen piilottelu, herättää houkutuksen kysymykseen vastaamisen sijaan kommentoida itse kysymyksen asettelua. Mitä tarkoitetaan yhteiskunnalla?

Jos yhteiskunta ymmärretään tuotteiden ja palvelujen tuotantoon perustuvana teollisena tai jälkiteollisena markkinatalousjärjestelmänä, voidaan perustellusti pohtia yritysten merkitystä tässä järjestelmässä, ottaen lähtökohdaksi, että jonkinlainen merkitys on. Jos taas yhteiskunnalla tarkoitetaan laajemmin sellaista yksilöiden ja heidän muodostamiensa yhteisöjen vuorovaikutuksen verkostoa, jota sitoo yhteen esimerkiksi maantieteellinen sijainti, hahmottuu kapitalistisen markkinajärjestelmän ohella monia muitakin yhteiskunnallisen organisoitumisen muotoja, kuten suunnitelma-, luontais- tai omavaraistalous, joiden suhteen esitetty kysymys ei nähdäkseni ole relevantti.

Sama pätee yritysten merkitykseen yksilön elämän kannalta. Yritykset hyödyttävät minua henkilökohtaisesti lukemattomilla tavoilla. Suuri osa perustarpeistani tulee tyydytettyä yritysten tuottaman työn ja hyödykkeiden kautta. Näin on, koska elän kapitalistisessa yhteiskuntajärjestelmässä: toisenlaisessa järjestelmässä tarpeeni tulisivat tyydytetyksi jollain muulla tavalla. Yritykset eivät siis itsestäänselvästi ole yhteiskuntajärjestelmästä riippumaton perus- tai muidenkaan tarpeiden tyydyttämisen edellytys.

Annetussa kysymyksessä implisiittisesti haettaneenkin näkökulmia yritysten ja yrittäjyyden merkitykseen sellaisessa jälkiteollisessa, kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa itse elämme. Koitan siis pohtia kysymystä tässä kontekstissa.

Yritystoiminnan ja yrittäjyyden yhteiskunnallista merkitystä voidaan lähestyä hahmottamalla, mitä yrittäjyydellä käsitteenä oikeastaan tarkoitetaan. Hely Westerholm (2007, s. 46) viittaa Euroopan komission määritelmään (2003), jossa yrittäjyys nähdään kykynä muuntaa ideat toiminnaksi. Komission mukaan yrittäjän toiminnassa korostuvat innovaatio, luovuus, riskinotto ja tilaisuuksien hyödyntäminen (samansuuntaisista yrittäjyyden määritelmistä lisää myös tässä kirjoituksessani).

Vesalainen (2001, viitattu Westerholm 2007, s. 46-47) erottelee yrittäjyydestä kolme ulottuvuutta. Yrittäjyys on taloudellista, johtajuutta ja uutta luovaa. Taloudellinen ulottuvuus viittaa yrittäjään yritystoiminnan harjoittajana, joka päättää käytössään olevan pääoman sijoittamisesta ja kantaa vastuun päätöstensä tuloksellisuudesta. Taloudellisesti kannattavan toiminnan kannalta on tärkeää, että tätä päätöksentekoa ja oikeutta resurssien omistukseen säädellään ulkopuolelta käsin mahdollisimman vähän, ja yritystoimintaan kohdistuvat verot pysyvät alhaisina (Kreft & Sobel 2005, viitattu Westerholm, emt.).

Johtajuusulottuvuudella yrittäjä nähdään resurssien käytön organisoijana, mikä tarkoittaa tiedon ja osaamisen yhdistämistä, jakamista ja kehittämistä; asiakkaan tarpeen tyydyttämisen ympärille muodostuvan verkoston johtamista (Vesalainen, emt.).

Kolmantena Vesalainen näkee yrittäjyyden uuden luomisena. Yrittäjyys on ratkaisukeskeisyyttä ja muutoksen näkemistä hyödynnettävänä potentiaalina. Westerholmin (emt. s. 47) mukaan tällainen visionäärisyys tuottaa uutta liiketoimintaa, uusia toimintatapoja ja uusia innovaatioita – ja vapauttaa luovuuden ”ahtaan organisatorisen yhdenmukaisuuden” kahleista.

Internetin ja sosiaalisen median aiheuttamaa inhimillisen toiminnan muutosta käsittelevässä kirjassaan Jussi Pullinen (2019, s. 32-42) kuvaa Kalifornian ideologiaksi nimittämäänsä 1970- ja 80-lukujen yhdysvaltalaisten hakkerien maailmankuvaa, jolla on ollut merkittävä rooli internetin ja sosiaalisen median kehityksessä. Hakkereiden periaatteiden mukaan teknologia parantaa elämänlaatuamme, jos tiedon ja pääsyn tietokoneisiin on vapaata ja kaikkea on sallittua parantaa. Työn on oltava vapaata työajasta, fyysisestä sijainnista ja titteleistä – vain työn tuloksella on merkitystä. Kaikkia auktoriteetteja ja byrokratiaa tulee vierastaa ja edistää vallan hajauttamista.

Kuulostaako tutulta? Kuten Pullinen itse toteaa, tämä tuon aikakauden hippiaatteen, tietokoneuskon, hakkerikulttuurin ja ”raivoisan keskusvallan vastaisuuden” yhdistelmä on uinut internetin kautta koko länsimaisen kulttuurin ytimeen, ja näyttäytyy esimerkillisen hyvin start-up-yrittäjien toiminnassa maailmanlaajuisesti. Tästä näkökulmasta organisaatioiden hierarkiat sekä lait, säännöt ja luvat ovat suoran toiminnan tiellä, ja kumottavissa hajautetun vallan ja jakamistalouden ”mullistuksella”.

Pullinen (emt., s. 42) kuitenkin huomauttaa, että näistä anarko-liberalistisista lähtökohdista kummunneet internetin edelläkävijäyritykset ovat neljässäkymmenessä vuodessa paisuneet itseensä yhä uusia toimialoja ja toimijoita sulauttaviksi jättiläisiksi: ”Kalifornian ideologia on luonut uusiksi amerikkalaisen 1800-luvun kapitalististen mahtimiesten kulttuurin mutta pukenut sen vapautuksen ja kulttuurisen vallankumouksen kaapuun”. Vallan ja jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu näyttäisi johtavan lopulta vallan keskittymiseen ja ”vallankumouksellisen” toiminnan institutionalisoitumiseen.

Mihin yrityksiä siis yhteiskunnassa tarvitaan? On selvää, että yrityksiä ja yrittäjyyttä tarvitaan työelämän ja organisaatiokulttuurin jatkuvaan uudistamiseen ja toimintatapojen haastamiseen ja kyseenalaistamiseen: toisin, ”ketterämmin” tekemiseen. Westerholmin (2007, s. 48) sanoin yrittäjyyden yhteiskunnallinen tehtävä on ”kehittää uutta osaamista, suunnata resurssien ja osaamisen käyttöä, ja huolehtia siitä, että resursseista saadaan irti kaikkien osapuolten kannalta paras tulos”.

Koko yhteiskuntarakenteen mittakaavassa yritystoiminnan uudistusinto on kuitenkin näennäistä. Vastuullisuuspyrkimyksistä huolimatta voiton maksimoinnin periaatteen mukaan toimivat yritykset eivät ratkaise kasvavia yhteiskunnallisen eriarvoistumisen, teknokraattisen vallan keskittymisen saati ilmastonmuutoksen synnyttämiä ongelmia. Niiden ratkaisemiseen tarvitaan kansalaisaktivismia, ongelmien ratkaisuun itseisarvona suhtautuvaa järjestötyötä sekä juuri niitä taloudelliset intressit edellä toimivien yritysten ja organisaatioiden toimintaa säänteleviä hierarkisia, demokraattisia ja verovaroja nieleviä instituutioita – kuten valtioita ja niiden välisiä liittoja ja sopimuksia – joita ketterät, tehokkaat, innovatiiviset ja pohjimmiltaan omaa taloudellista etuaan ajavat yrittäjät niin vierastavat.


Lähteet:

Pullinen, J. (2019). Mitä meille tapahtui? Näin internet ja sosiaalinen media muuttivat elämämme. Helsinki: HS Kirjat.

Westerholm, H. (2007). Tutkimusmatka pienyrittäjän työvalmiuksien ytimeen. Kirjallisuuteen ja DACUM-analyysiin perustuva kartoitus. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/13204/9789513928414.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Yrittäjyyskasvatusta luottamuksen ja oman edun tavoittelun ristiaallokossa

Kari Mikko Vesala (1997, s. 249-250) esittelee eri yrittäjyysteorioiden määritelmiä yrittäjyydelle. Niissä yrittäjyys nähdään keskeisesti voiton maksimoinnin, yritystoiminnan kasvattamisen, riskinoton ja haastavan tavoitteellisen toiminnan kautta. Yrittäjän nähdään uskovan onnistumisensa riippuvan “nimenomaan hänestä itsestään”, ja pyrkivän siksi aktiivisesti välineelliseen toimintaan ja oppimiseen, joka parantaa hänen asemiaan kilpailussa. Myös Koiranen ja Pohjansaari (1994) asettavat riskinoton yrittäjyyden keskiöön. Sen lisäksi he näkevät yrittäjyyden luovana, muutosherkkänä, joustavana ja uutterana suhtautumisena työntekoon (viitattu Varttila 2017, s. 2).

Yrittäjyyden muodoista epäilemättä tutuin on ns. ulkoinen yrittäjyys, jolla viitataan yrittäjäksi ryhtymiseen, yrityksen perustamiseen ja johtamiseen omien uratavoitteiden toteuttamiseksi (Varttila, emt.). Sisäisellä yrittäjyydellä taas viitataan yrittäjämäiseen toimintaan organisaation sisällä, työnantajan palveluksessa. Kersalon (2010, s. 7) mukaan "ulkoinen yrittäjä järjestää oman toimintaympäristönsä, sisäisen yrittäjän toimiessa olemassa olevan organisaation rakenteellisesti ja käytäntöjen suhteen rajoittuneessa toimintaympäristössä". Yhteistyössä ja sosiaalisissa suhteissa toimiminen on kuitenkin keskeistä molemmille. Saukkonen (2019) näkee blogikirjoituksessaan sisäisen yrittäjyyden työn tekemiseen kohdistuvana asenteena, jota luonnehtivat oma-aloitteisuus, sitoutuminen, tehokkuus ja aito kiinnostus työtehtäviin, työn tavoitteisiin ja työssä kehittymiseen. Saukkoselle sisäinen yrittäjä on kunnianhimoinen organisaation toimintatapojen muuttaja ja kyseenalaistaja.

Yrittäjyyttä sosiaalitieteellisestä näkökulmasta tutkinut Vesala (1992, 1996) tarkastelee artikkelissaan ”Yrittäjyysmalli muistutuksena luottamuksen tärkeydestä organisaatiossa” (1997), millainen vaikutus edellä kuvatun kaltaiseen sisäiseen yrittäjyyteen perustuvalla organisaation työn kehittämisen mallilla on organisaation sosiaalisiin suhteisiin ja erityisesti organisaatiossa vallitsevaan luottamukseen.

Vesalan mukaan organisaation toiminnan yrittäjämäiseen suuntaan kehittämisen taustalla vallitsee näkemys, jossa "sisäisten yrittäjien” itsenäisyyden ja vastuun nähdään lisäävän heidän sitoutuneisuuttaan, itseohjautuvuuttaan, työmotivaatiotaan ja tätä kautta kasvattavan organisaation tuottavuutta. Ajatuksena on, että vahvemmin riskejä ottava, “oma onnensa seppänä” toimiva työntekijä antaa organisaatiolle tehokkaamman työpanoksen toimiessaan itsenäisen yrittäjän tavoin. Käytännössä organisaation kehittäminen yrittäjämäiseen suuntaan voi Vesalan mukaan tarkoittaa esimerkiksi tulospalkkauksen lisääntymistä tai jopa yksiköiden ulkoistamista alihankkijoiksi.

Yrittäjämäisen organisaation toiminta muodostuu ihannetapauksessa sisäisten yrittäjien verkostoksi: eri alojen innovatiiviset, dynaamiset ja proaktiiviset osaajat tavoittelevat organisaation kannalta parasta mahdollista tulosta saumattomassa yhteistyössä.

Organisaation kehittäminen yrittäjämäiseen suuntaan voi kuitenkin olla varsinkin isoissa ja byrokraattisissa organisaatioissa hankalaa. Näin erityisesti silloin, jos yrittäjämäiseen suuntaan kehittäminen kulkee käsi kädessä resurssien vähentämisen kanssa, ja tästä huolimatta tulosten odotetaan paranevan. Asioita mutkistaa myös se, että organisaatioiden jäsenillä voi olla työnsä suhteen muitakin kuin taloudellisia intressejä. Kaikkien työntekijöiden halukkuutta toimia tulosvastuullisten yksityisyrittäjien tavoin ”oman onnensa seppinä” ei voida pitää itsestään selvänä.

Luottamuksen näkökulma on mielestäni erittäin tärkeä myös yrittäjyyskasvatuksen kannalta. Vesalan (emt., s. 252) mukaan luottamus ja luottamuksen arvoinen käyttäytyminen ovat välttämättömiä taloudellisen toiminnan kannalta, koska taloudellinen toiminta perustuu vaihtoon. Samalla luottamus taloudellisesti tavoitteellisessa toiminnassa on kuitenkin lähtökohtaisesti ristiriitaista. Vaihdon osapuolten on voitava luottaa siihen, että kumpikin hoitaa osuutensa, ja samalla kummankin toimintaa ja osallisuutta vaihdossa ohjaa oman edun tavoittelu.

Puhuttiinpa sitten ulkoiseen yrittäjyyteen kasvattamisesta tai sisäisen yrittäjämäisen asenteen ja verkostotyöskentelyn valmiuksien kohottamisesta ammatillisessa tai ammattikorkeakoulutuksessa, haastaisin itse ammatillisena kasvattajana opiskelijat miettimään Vesalan esiin nostamaa näkökulmaa. Mitä luottamus merkitsee heille potentiaalisina yrittäjinä? Onko luottamus – tai yleisemmin sosiaaliset suhteet – yrittäjälle itseisarvo vai väline taloudellisten päämäärien saavuttamiseen? Siinä missä palkkatyöntekijällä henkilökohtaisten taloudellisten intressien ja luottamuksen ristiriitainen suhde konkretisoituu vain suhteessa työnantajaan, vaikuttavat (ulkoisen) yrittäjän taloudelliseen etuun monet luottamusta edellyttävät riippuvuussuhteet, kuten työntekijät, alihankkijat, tavarantoimittajat, kilpailijat ja asiakkaat (Vesala, emt., s. 254). Tämä tekee yrittäjästä erityisen haavoittuvan taloudellis-sosiaalisissa suhteissaan. Onko sen johdettava laskemoivuuteen ja lähtökohtaiseen epäluottamukseen?

Ongelma korostuu yhtä lailla yrittäjämäiseen tapaan toimivissa, verkostomaisissa organisaatioissa. Verkoston eri osien olisi tavoiteltava omaa etuaan tuloksellisen toiminnan takaamiseksi mutta samalla pystyttävä luottamaan toisiinsa ja siihen, ettei kukaan tavoittele omaa etuaan toisten kustannuksella. Luottamus on yhteistoiminnan edellytys, mutta samalla yrittäjämäisesti toimivien työntekijöiden jatkuva, tulostavoitteisiin kohdistuva kilpailu sekä Saukkosenkin blogikirjoituksessaan esiin nostama sisäisen yrittäjän aggressiivinen kunnianhimo voivat heikentää työntekijöiden välistä luottamusta, herättää pelkoa oman aseman puolesta, ja sitä kautta vähentää avoimuutta työyhteisössä.

Lähteet:

Kersalo, T. (2010). Sisäinen yrittäyjyys kolmannen sektorin organisaatioissa. Case – Kuopion kriisikeskus. Pro Gradu -tutkielma. Joensuu: Itä-Suomen Yliopisto. https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20110086/urn_nbn_fi_uef-20110086.pdf

Saukkonen, P. (2019). Sisäinen yrittäjyys on asenne, joka saa yrityksen kukoistamaan. Blogikirjoitus 16.8.2019. Ukko.fi-sivusto, viitattu 17.2.2020. https://www.ukko.fi/blogi/sisainen-yrittajyys/

Varttila, J. (2017). Sisäisen yrittäjyyden vaikutus toiminnan tehokkuuteen. Opinnäytetyö: Kajaanin ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/125024/Varttila_Johannes.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Vesala, K. M. (1997). Yrittäjyysmalli muistutuksena luottamuksen tärkeydestä organisaatioissa. Teoksessa I. Aaltio-Marjosola (toim.), Organisaatio ja yrittäjyys (pp. 246-264). Helsinki: WSOY Oppimateriaalit.