Millaisilla käytänteillä ja pedagogisilla menetelmillä yrittäjyyttä ja työelämälähtöisyyttä edistetään ammatillisessa ja ammattikorkeakoulutuksessa?
Opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen yrittäjyyslinjauksissa (2017) yrittäjyyden ja työelämälähtöisyyden edistäminen nähdään yhtäältä toimenpiteinä oppimisyhteisön johtamisen tasolla, esimerkiksi resursointina ja toimintakulttuurin ohjaamisena yrittäjämäiseen suuntaan.
Toisaalta yrittäjyyden edistäminen nähdään opetushenkilöstön osaamisen kehittämisenä opettajille (ja sellaiseksi opiskeleville) suunnatun yrittäjyyskasvatuksen kautta. Näistä Opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksista juontuu siis myös se, että luet parhaillaan tätä tekstiä.
Opiskelijoille suunnatun koulutuksen tasolla yrittäjyyden ja työelämälähtöisyyden edistäminen nähdään muun muassa yrittäjyyskoulutuksen (yrittäjyydessä tarvittavien tietojen ja taitojen) saatavuutena, yrittäjyysosaamisen tunnustamisena, yrittäjätoiminnan opinnollistamisena ja jatkuvana yhteistyönä yritysten kanssa. Lisäksi yrittäjämäisen ja työelämälähtöisen oppimisen nähdään tapahtuvan laaja-alaisissa, autenttisissa oppimisympäristöissä. Yrittäjyyslinjaukset myös sisältävät viitteitä ja linkkejä käytännön opetuksen ja ohjauksen yrittäjämäisen järjestämisen tueksi.
Alan kirjallisuudessa yrittäjyyttä ja työelämälähtöisyyttä edistäviä pedagogisia menetelmiä ja oppilaitosten käytänteitä tarkastellaan yleisesti yrittäjyyskasvatukseksi kutsutun käsitteellisen sateenvarjon alla (mm. Potinkara 2018; Korpi & Potinkara 2015; Rytkölä ym. 2011; Opetusministeriö 2009; Euroopan komissio 2013).
Opetusministeriön yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivojen (2009) mukaan yrittäjyyskasvatus pitää sisällään ”sekä aktiivisen ja oma-aloitteisen yksilön, yrittäjämäisen oppimisympäristön, koulutuksen ja yrittäjyyttä tukevan toimintaverkoston yhteistyön että yhteiskunnan aktiivisen ja yrittäjämäistä toimintaa tukevan politiikan. Yrittäjyyskasvatuksen tuloksena syntyy yritteliäisyyttä kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja myös yritystoiminnan vahvistumista ja uutta yritystoimintaa”. Lepistön (2018, s. 13) mukaan em. suuntaviivojen asettamat yrittäjyyskasvatuksen tavoitteet liittyvät ”ensisijaisesti osallistuvan ja aktiivisen kansalaisuuden kehittämiseen sekä luovuuden ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseen”.
Yrittäjyyskasvatusta peruskoulussa ja toisella asteella tarkastelevat Rytkölä ym. (2011, s. 8-9) näkevät yrittäjyyskasvatuksen yhteistoiminnallisena, motivoivana opetustyylinä, joka vahvistaa oppilaan itsetuntemusta. Kirjoittajien mukaan yrittäjyyskasvatuksessa tehdään ja kokeillaan ja yhdistellään ”innovatiivisesti” eri oppiaineita, ja sen avulla ”tuttuihin aineisiin löytyy uusia näkökulmia”.
Suomen Yrittäjien yrittäjyyskasvatuksen opettajien oppaan laatinut Potinkara (2018) nostaa yrittäjyyskasvatuksen keskeiseksi tekijäksi ja tavoitteeksi oppilaitoksessa vallitsevan kokeilevuuden kulttuurin (Potinkara 2018, s. 5-6). Potinkara ei anna tekstissään käyttämilleen lainauksille lainkaan viitetietoja, joten tulkitsen tekstissä esitettyjä näkemyksiä hänen ominaan. Potinkaran mukaan kokeilevuuden kulttuuri tarkoittaa tahtoa, mahdollisuuksia ja rohkeutta kokeilla uusia asioita, tilaa epäonnistua. Oppimisen kokeilevuuden kulttuurissa hän näkee kohteellisena toimintana, jossa opitaan tekemällä; ideoiden välittömänä ”demoamisena” käytännössä, ja epäonnistumisista oppimisena. Kokeileva oppiminen on myös riskinottoa turvallisessa ympäristössä. Korven ja Potinkaran (2015, s. 51) mukaan ”luottamusta ja turvallisuutta herättävässä oppimisympäristössä opiskelijan on helppo kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja ajatuskulkuja” - ja epäonnistua.
Toteutuakseen kokeilevuuden kulttuuri edellyttää Potinkaran (2018, emt.) mukaan ”siiloista poistumista”, opetuksen inklusiivisuutta, verkostotyöskentelyä ja vuorovaikutusta sekä olemassa olevien rakenteiden haastamista. Tämä viittaa myös oppimisen siirtymiseen pois oppilaitosten simulatiivisista opetusympäristöistä ”autenttisiin” työympäristöihin – yrityksiin ja organisaatioihin.
Edellä esitetyn pohjalta hahmottuva yrittäjyyskasvatus muistuttaa pedagogisena mallina (eli opetustilanteen rakentamisen teoriapohjaisena jäsennyksenä) vahvasti ilmiöpohjaisen, kokemuksellisen, tutkivan ja erityisesti trialogisen oppimisen jäsennyksiä. Trialogista oppimista kehittäneiden Paavolan ym. (2006) mukaan trialogisuudella tarkoitetaan sitä, että innovatiivisissa tietoyhteisöissä yhteisen kohteen muotoutuminen ja kehittäminen tapahtuu yhteisöllisesti käyttäen apuna erilaisia välittäviä työvälineitä, prosesseja, merkkejä sekä (käsitteellisiä ja materiaalisia) artefakteja. Yrittäjyyskasvatuksen ja trialogisen oppimisen periaatteita sitoo yhteen näkemys oppiaine- tai tieteenalarajoja rikkovana asiantuntijoiden verkostona toimivien oppijoiden luovasta ja innovatiivisesta kehitystyöstä. Asiantuntija/yrittäjäverkostojen olemassaolon tarkoitusta eivät määritä oppiaineiden tai koululuokkien jäykät ”siilot”, vaan juuri yhteisten, jaettujen kohteiden kehittäminen.
Yrittäjyyskasvatus hahmottuu kirjallisuudessa hyvin laajana käsitteenä, joka imee taulusienen tavoin sisäänsä vaikutteita kaikista päättyneen vuosikymmenen kasvatusteoreettista keskustelua hallinneista suuntauksista. Se herättää pohtimaan koko termin hyödyllisyyttä. Mitä uutta ja erityistä yrittäjyyskasvatus oikeastaan tuo pedagogisten mallien kentälle? Miksi yhteistoiminnallinen, tutkiva, kehittävä tai autenttinen oppiminen olisi nimenomaisesti yrittäjämäistä?
Lähteet:
Alan kirjallisuudessa yrittäjyyttä ja työelämälähtöisyyttä edistäviä pedagogisia menetelmiä ja oppilaitosten käytänteitä tarkastellaan yleisesti yrittäjyyskasvatukseksi kutsutun käsitteellisen sateenvarjon alla (mm. Potinkara 2018; Korpi & Potinkara 2015; Rytkölä ym. 2011; Opetusministeriö 2009; Euroopan komissio 2013).
Opetusministeriön yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivojen (2009) mukaan yrittäjyyskasvatus pitää sisällään ”sekä aktiivisen ja oma-aloitteisen yksilön, yrittäjämäisen oppimisympäristön, koulutuksen ja yrittäjyyttä tukevan toimintaverkoston yhteistyön että yhteiskunnan aktiivisen ja yrittäjämäistä toimintaa tukevan politiikan. Yrittäjyyskasvatuksen tuloksena syntyy yritteliäisyyttä kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja myös yritystoiminnan vahvistumista ja uutta yritystoimintaa”. Lepistön (2018, s. 13) mukaan em. suuntaviivojen asettamat yrittäjyyskasvatuksen tavoitteet liittyvät ”ensisijaisesti osallistuvan ja aktiivisen kansalaisuuden kehittämiseen sekä luovuuden ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseen”.
Yrittäjyyskasvatusta peruskoulussa ja toisella asteella tarkastelevat Rytkölä ym. (2011, s. 8-9) näkevät yrittäjyyskasvatuksen yhteistoiminnallisena, motivoivana opetustyylinä, joka vahvistaa oppilaan itsetuntemusta. Kirjoittajien mukaan yrittäjyyskasvatuksessa tehdään ja kokeillaan ja yhdistellään ”innovatiivisesti” eri oppiaineita, ja sen avulla ”tuttuihin aineisiin löytyy uusia näkökulmia”.
Suomen Yrittäjien yrittäjyyskasvatuksen opettajien oppaan laatinut Potinkara (2018) nostaa yrittäjyyskasvatuksen keskeiseksi tekijäksi ja tavoitteeksi oppilaitoksessa vallitsevan kokeilevuuden kulttuurin (Potinkara 2018, s. 5-6). Potinkara ei anna tekstissään käyttämilleen lainauksille lainkaan viitetietoja, joten tulkitsen tekstissä esitettyjä näkemyksiä hänen ominaan. Potinkaran mukaan kokeilevuuden kulttuuri tarkoittaa tahtoa, mahdollisuuksia ja rohkeutta kokeilla uusia asioita, tilaa epäonnistua. Oppimisen kokeilevuuden kulttuurissa hän näkee kohteellisena toimintana, jossa opitaan tekemällä; ideoiden välittömänä ”demoamisena” käytännössä, ja epäonnistumisista oppimisena. Kokeileva oppiminen on myös riskinottoa turvallisessa ympäristössä. Korven ja Potinkaran (2015, s. 51) mukaan ”luottamusta ja turvallisuutta herättävässä oppimisympäristössä opiskelijan on helppo kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja ajatuskulkuja” - ja epäonnistua.
Toteutuakseen kokeilevuuden kulttuuri edellyttää Potinkaran (2018, emt.) mukaan ”siiloista poistumista”, opetuksen inklusiivisuutta, verkostotyöskentelyä ja vuorovaikutusta sekä olemassa olevien rakenteiden haastamista. Tämä viittaa myös oppimisen siirtymiseen pois oppilaitosten simulatiivisista opetusympäristöistä ”autenttisiin” työympäristöihin – yrityksiin ja organisaatioihin.
Edellä esitetyn pohjalta hahmottuva yrittäjyyskasvatus muistuttaa pedagogisena mallina (eli opetustilanteen rakentamisen teoriapohjaisena jäsennyksenä) vahvasti ilmiöpohjaisen, kokemuksellisen, tutkivan ja erityisesti trialogisen oppimisen jäsennyksiä. Trialogista oppimista kehittäneiden Paavolan ym. (2006) mukaan trialogisuudella tarkoitetaan sitä, että innovatiivisissa tietoyhteisöissä yhteisen kohteen muotoutuminen ja kehittäminen tapahtuu yhteisöllisesti käyttäen apuna erilaisia välittäviä työvälineitä, prosesseja, merkkejä sekä (käsitteellisiä ja materiaalisia) artefakteja. Yrittäjyyskasvatuksen ja trialogisen oppimisen periaatteita sitoo yhteen näkemys oppiaine- tai tieteenalarajoja rikkovana asiantuntijoiden verkostona toimivien oppijoiden luovasta ja innovatiivisesta kehitystyöstä. Asiantuntija/yrittäjäverkostojen olemassaolon tarkoitusta eivät määritä oppiaineiden tai koululuokkien jäykät ”siilot”, vaan juuri yhteisten, jaettujen kohteiden kehittäminen.
Yrittäjyyskasvatus hahmottuu kirjallisuudessa hyvin laajana käsitteenä, joka imee taulusienen tavoin sisäänsä vaikutteita kaikista päättyneen vuosikymmenen kasvatusteoreettista keskustelua hallinneista suuntauksista. Se herättää pohtimaan koko termin hyödyllisyyttä. Mitä uutta ja erityistä yrittäjyyskasvatus oikeastaan tuo pedagogisten mallien kentälle? Miksi yhteistoiminnallinen, tutkiva, kehittävä tai autenttinen oppiminen olisi nimenomaisesti yrittäjämäistä?
Lähteet:
Potinkara, H. (2018). Dare to be enthusiastic! Teacher's guide to entrepreneurial skills. Helsinki: Suomen yrittäjät. https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/sy_teachers_guide_to_entrepreneurial_skills_web.pdf
EU-komissio (2014). Yrittäjyyskasvatus: kouluttajien opas. Bryssel: Euroopan unioni. http://oamk.fi/amok/emateriaalit/files/1515/4236/6581/Guide_Entrepreneurship_Education_2014_FI.pdf
Lepistö, J. (2011). Tarvitseeko opettajankoulutus yrittäjyyskasvatusta vai yrittäjyyskasvatus opettajankoulutusta? Luokanopettaja- ja käsityön aineenopettajaopiskelijoiden näkemyksiä yrittäjyyskasvatuksesta. Teoksessa Rytkölä, ym. (toim.): Yrittäjyyskasvatus perus- ja toisella asteella. Näkökulmia pedagogiikan kehittämiseen. S. 13-30. Helsinki: Kerhokeskus – koulutyön tuki ry. https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/yrittajyyskasvatus_perus_ja_toisella_asteella.pdf
Rytkölä, T., Ruskovaara, E. & Järvinen, M. R. (2011). Lukijalle. Teoksessa Rytkölä ym. (toim.): Yrittäjyyskasvatus perus- ja toisella asteella. Näkökulmia pedagogiikan kehittämiseen. S. 8-11. Helsinki: Kerhokeskus – koulutyön tuki ry. https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/yrittajyyskasvatus_perus_ja_toisella_asteella.pdf
Opetusministeriö (2009). Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat. Opetusministeriön julkaisuja 2009:7. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/78869
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2017). Koulutuksen yrittäjyyslinjaukset 2017. Viitattu 29.2.2020. https://minedu.fi/yrittajyyslinjaukset
Paavola, S., Hakkarainen, K., & Seitamaa-Hakkarainen, P. (2006). Tutkivan oppimisen periaatteita ja käytäntöjä: "trialoginen" tiedonluomisen malli. Käsikirjoitus julkaisuun teoksessa S. Järvelä, P. Häkkinen & E. Lehtinen (toim.) Oppimisen teoria jateknologian opetuskäyttö (ss. 147-180). Helsinki: WSOY. https://www.academia.edu/533849/Tutkivan_oppimisen_periaatteita_ja_k%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6j%C3%A4_trialoginen_tiedonluomisen_malli
Korpi, M, & Potinkara, H. (2015). Kohti yrittäjämäisen oppimisen pedagogiikkaa, Teoksessa Laukia ym. (toim.): Katu-uskottava ammatillinen koulutus – uusia ratkaisuja oppimiseen. S. 49-62. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/144421/hh_katu-uskottava_verkko2.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti