Opetan tulevana lukuvuonna verkkokurssin saksalaisen HMKW Berlin -ammattikorkeakoulun englanninkielisessä Visual and Media Anthropology -maisteriohjelmassa. Olen myös itse aikanaan valmistunut kyseisestä maisteriohjelmasta. Valinnainen kurssini käsittelee autoetnografiaa, eli tutkijan omaan elinpiiriin, kulttuuriin ja/tai identiteettiin kohdistuvan etnografisen tutkimuksen tekemistä ja julkaisua.
Maisteriohjelman opiskelijat tulevat monista eri maista ja kulttuureista ja puhuvat äidinkielenään eri kieliä. Miten tämä vaikuttaa kurssini suunnitteluun ja opiskelijoiden ohjaamiseen? Miten valmistaudun, jotta voin luoda hyvät oppimisedellytykset monikulttuuriselle opiskeluryhmälle?
Monikulttuurisuuden käsite ymmärretään usein etnisten ryhmien välisenä kulttuurien monimuotoisuutena (Sisäasiainministeriö 2013, s.13). Meneillään on kuitenkin trendi kohti moninaisuuden ja kulttuurisen diversiteetin diskursseja, joissa monimuotoisuuden ymmärretään kattavan etnisiä kulttuureja laajemmin myös esimerkiksi seksuaalisuuteen, sukupuoleen, vammaisuuteen sekä ala- tai vastakulttuureihin perustuvat identifikaation kohteet. Larnan (2010, s. 104) mukaan kulttuurisen diversiteetin käsite myös korostaa kulttuurin prosessiluonnetta: lainaaminen, yhdisteleminen ja vaikutteiden ottaminen ovat luonteenomaisia kaikille kulttuureille. Rajat kulttuurien välillä eivät ole jyrkkiä, ja yksilöt elävät yhä vahvemmin monen päällekkäisen kulttuurin vaikutuksen alla ja rajapinnassa.
Moninaisuus luonnehtii monikulttuurisuutta paremmin myös odotuksiani tulevan opiskelijaryhmäni suhteen. Maisteriohjelman valintakriteerien kautta opiskelijoiden yhteiset nimittäjät ovat hyvin väljät: “alempi korkeakoulututkinto millä tahansa alalla”, sekä “tutkimusalan kannalta relevantti työkokemus” (maisteriohjelman verkkosivut; alleviivaus MT). Oman maisteriopintokokemukseni pohjalta monen tausta on sosiaaliantropologiassa, monen mediatutkimuksessa ja käytännön mediatyössä sekä media-, kuva- ja esittävissä taiteissa. Pohjakoulutusten sisällössä, laadussa ja käytäntö- tai teoriapainotteisuudessa on paljon hajontaa.
Opiskelijoiden “kotikulttuurien” diversiteetti epäilemättä näkyy opiskelussa erilaisina suhteina aikaan ja ajankäyttöön, erilaisina ymmärryksinä ammattitaidosta ja osaamisesta, sekä esteettisten käsitysten kirjavuutena. Kurssilla tapahtuvaan kommunikaatioon vaikuttavat erilaiset, osin kulttuurisidonnaiset viestintätyylit, sekä vaihteleva englannin kielen osaamisen taso. Opettaja-opiskelija –suhteen muodostumiseen vaikuttanee, myös omalla kurssillani, kuinka opettajavetoisesta tai oppijalähtöisestä koulutusperinteestä opiskelijat tulevat, millaisia odotuksia heillä on opettajaa kohtaan, ja millaisiin palautteenannon ja arvioinnin perinteisiin he ovat tottuneet.
Missä määrin opettajan tulisi lopulta tietää opiskelijoiden kulttuuritaustoista ja antaa niille painoarvoa opetuksensa suunnittelussa? Onko vaikkapa opiskelijoiden sääntö- ja auktoriteettisuhdetta koskevien kulttuuristen stereotypioiden pohtiminen etukäteen oppimisedellytysten rakentamista ja hedelmällistä varautumista tulevaan, vai itselleen mentaalisen rautahäkin pystyttämistä?
Otin kysymyksen esiin maisteriohjelman verkko-opettajien tapaamisessa kuluneella viikolla. Ne muutamat kommentit, joita kokeneemmilta opettajilta sain, olivat yhdenmukaisia: “I try to be as neutral as possible”. Yllätyin, että selkeää käytäntöä opiskelijoita koskevien ennakkotietojen jakamisesta verkkokurssien opettajille ei koko maisteriohjelman tasolla ollut, eivätkä opettajat tuntuneet tietoja myöskään kaipaavan – pikemminkin ne nähtiin ennakkoasenteita rakentavana uhkana tasapuolisuudelle.
Katse kääntyy sisäänpäin
Myös ohjaustyön asiantuntijat Tiina Ikonen, Maarit Miettinen, ja Ulla Siirto näkevät monikulttuurisen ohjauksen ulottuvuuksia koskevassa keskustelussaan (2017) monikulttuurisen opetustyön keskiössä opiskelijoiden taustojen, kotikulttuurien tai –kielten tuntemisen sijaan opettajan yleisen kulttuurisensitiivisyyden sekä hänen oman toimintansa kulttuurisidonnaisuuden tiedostamisen.
Asiantuntijoiden mukaan ajatus siitä, että monikulttuurista opiskelijaryhmää ohjaavan ammattilaisen pitäisi olla “kielitaitoinen kulttuurien tuntija” asettaa tarpeettomasti vaatimustason niin korkealle, että siitä muodostuu vain este itse työn tekemiselle. Opiskelijoiden erilaisten toimintatapojen ymmärtämiseksi kulttuurien tuntemisesta ei ole haittaa, mutta Siirto näkee tärkeämpänä kohtaamisen metataidot, jotka toimivat kaikista kulttuurista tulevien ihmisten kanssa.
Monikulttuurista opettamista ja ohjaamista ei asiantuntijoiden perusteella voi nähdä sarjana tiukkarajaisia metodeita, vaan ohjaajan/opettajan itsetuntemuksena ja toisen avointa kohtaamista edistävinä asenteina. Larnan (2010, s. 104) mukaan “[o]mat valmiudet kohdata avoimesti ja joustavasti erilaisuutta riippuvat paitsi syvällä olevista, lapsuudessa opituista arvoista ja asenteista, myös tiedon ja kokemuksen laadusta ja määrästä sekä persoonallisista ominaisuuksista”. Miettinen (emt.) korostaa kriittinen suhtautumista omiin stereotyyppisiin käsityksiin kulttuurista, ja sen ymmärtämistä, etteivät nämä yksiselitteisesti päde ohjattavaan. Yksilöiden väliset erot kulttuurin sisällä ovat aina suurempia kuin kahden kulttuuriryhmän välillä. Jos asiantuntijoiden voi sanoa päätyvän mihinkään yhteen moninaisuuden ohjaamisen ohjenuoraan, se on opiskelijan kohtaaminen yksilönä dialogisessa vuorovaikutuksessa. Dialogisuus hahmottuu kyselevänä avoimuutena, uteliaisuutena, kuuntelemisena ja valmiutena muuttaa omia käsityksiään, ja edellyttää myös omaan opettajapositioon liittyvien valtarakenteiden tiedostamista.
Itse koen, että valmistautuminen parhaiden mahdollisten oppimisedellytysten rakentamiseen kulttuurisesti moninaisessa ryhmässä on sen ymmärtämistä, että jännite tasapuolisen kohtelun ja kulttuurisidonnaisten erityistarpeiden huomioon ottamisen välillä on ja pysyy. On hyvä, ettei opettaja tee numeroa opiskelijoiden erilaisuudesta. Toisaalta osa epäilemättä toivoo kulttuuritaustansa huomioon ottamista. Yhtä oikeaa tapaa moninaisuuden ohjaamiseen ei ole.
Autoetnografia tutkimusalana linkittyy vahvasti kulttuuri-identiteetin, kulttuurisen vastarinnan ja oman äänen esiin tuomisen teemoihin. Toivon, että rakenteilla oleva kurssini voisi näin itsessään toimia luontevana foorumina omien kulttuuristen kerrostumien tunnistamiselle ja nimeämiselle, kulttuurieroista keskustelulle sekä oman kulttuurin (analyyttiselle) avaamiselle ja tarkastelulle. Tämä edellyttää, että kykenemme luomaan yhteisen kurssikohtaisen “kulttuurin”, jossa vallitsee yhteinen käsitteellinen kieli ja käsitteillä jaetut merkitykset, ja jossa jokainen kokee tulevansa huomioiduksi.
Lähteet:
Asiantuntijoiden mukaan ajatus siitä, että monikulttuurista opiskelijaryhmää ohjaavan ammattilaisen pitäisi olla “kielitaitoinen kulttuurien tuntija” asettaa tarpeettomasti vaatimustason niin korkealle, että siitä muodostuu vain este itse työn tekemiselle. Opiskelijoiden erilaisten toimintatapojen ymmärtämiseksi kulttuurien tuntemisesta ei ole haittaa, mutta Siirto näkee tärkeämpänä kohtaamisen metataidot, jotka toimivat kaikista kulttuurista tulevien ihmisten kanssa.
Monikulttuurista opettamista ja ohjaamista ei asiantuntijoiden perusteella voi nähdä sarjana tiukkarajaisia metodeita, vaan ohjaajan/opettajan itsetuntemuksena ja toisen avointa kohtaamista edistävinä asenteina. Larnan (2010, s. 104) mukaan “[o]mat valmiudet kohdata avoimesti ja joustavasti erilaisuutta riippuvat paitsi syvällä olevista, lapsuudessa opituista arvoista ja asenteista, myös tiedon ja kokemuksen laadusta ja määrästä sekä persoonallisista ominaisuuksista”. Miettinen (emt.) korostaa kriittinen suhtautumista omiin stereotyyppisiin käsityksiin kulttuurista, ja sen ymmärtämistä, etteivät nämä yksiselitteisesti päde ohjattavaan. Yksilöiden väliset erot kulttuurin sisällä ovat aina suurempia kuin kahden kulttuuriryhmän välillä. Jos asiantuntijoiden voi sanoa päätyvän mihinkään yhteen moninaisuuden ohjaamisen ohjenuoraan, se on opiskelijan kohtaaminen yksilönä dialogisessa vuorovaikutuksessa. Dialogisuus hahmottuu kyselevänä avoimuutena, uteliaisuutena, kuuntelemisena ja valmiutena muuttaa omia käsityksiään, ja edellyttää myös omaan opettajapositioon liittyvien valtarakenteiden tiedostamista.
Jaettu etnografien kulttuuri
Autoetnografia tutkimusalana linkittyy vahvasti kulttuuri-identiteetin, kulttuurisen vastarinnan ja oman äänen esiin tuomisen teemoihin. Toivon, että rakenteilla oleva kurssini voisi näin itsessään toimia luontevana foorumina omien kulttuuristen kerrostumien tunnistamiselle ja nimeämiselle, kulttuurieroista keskustelulle sekä oman kulttuurin (analyyttiselle) avaamiselle ja tarkastelulle. Tämä edellyttää, että kykenemme luomaan yhteisen kurssikohtaisen “kulttuurin”, jossa vallitsee yhteinen käsitteellinen kieli ja käsitteillä jaetut merkitykset, ja jossa jokainen kokee tulevansa huomioiduksi.
Lähteet:
Hochschule für Medien, Kommunikation und Wirtschaft (HMKW). 2020. M.A. Visual and Media Anthropology. https://www.hmkw.de/en/study/ma-programs/ma-visual-and-media-anthropology/
Ikonen, T., Miettinen, M. & Siirto, U. 2017. Mitä on monikulttuurinen ohjaus? OSMO: Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projektin videotallenne 22.3.2017, viitattu 27.3.2020. https://oppimateriaalit.jamk.fi/monikulttuurinenohjaus/
Larna, R. 2010. Opettajan monikulttuurinen osaaminen – yhdenvertaisuuden edistämisestä aitoon kohtaamiseen. Teoksessa M. Rantala: Maahanmuuttajat ja ammatillisen osaamisen moninaisuus. Kokemuksia ammattikorkeakoulun luovilta aloilta. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. https://www.metropolia.fi/sites/default/files/images/content/content-files/MET_voimaa_sahkoinen.pdf
Sisäasiainministeriö. 2013. Yhdenvertaisuussuunnittelun opas oppilaitoksille. https://yhdenvertaisuus.fi/documents/5232670/5376058/Oppia+kaikille+suomi/09dd5121-d98e-487c-9acf-ee768620da0e/Oppia+kaikille+suomi.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti